Ensimmäänen luku: Pitkähän orotetut tryskööt
S’oli komia päivä ku Pussiaasen vanahalla isännällä oli syntymäpäivät. Koko kylä oli kökäs rakentamas pitopöytää Pussiaasenloukoon kaks’fooninkisen pihamarkille. Pilipo-isäntä itte touhas kyökis tarkistamas, notta onko sahti valamista. Ihimemiäs Kanralffi rakenti kovalla tohinalla kokkua illaksi, ja kylän kersakki oli hupulaasina; ei sitä ny joka päivä känäänen sataayhtätoista täyttänykkää.
Oli nua känääset eri jefreettaria: pituutta ei ollu kropas häävisti, mutta jaloos sitäki enemmän. Etelä-Pohojammaan kansoosta n’oli varmahan oinoosimpia, tai nii muut ainaki tuumas, eikä känääset kyllä palijo muuta tehenykkää ku söi, joi ja veti Norttia. Mutta ei sitä tierä, vaikka konnarina kualis, niinko entine poika sanoo: passaa sitä muun väen ny trossata, mutta saa nähärä kuinka lopus käy, ku Ruma Vallesmanni rupiaa krätyysäksi.
Vanahalla Pilipolla ku oli kovettu salaasuus: komia sormus.
Ei se mitenkää kruusattu ollu, pelekkä siloonen rinkula, mutta aitua kultaa lanttalauree. Pilipo sanoo sen reissuullansa löytänehensä yhyrestä luolasta retajamasta ja pistänehensä plakkarihinsa.
Tuli sitte ilta ja Lottoarvonta, ja känäästen trysköös oli tunnelma katos ja trahteeri aiva hanitoon. Kersat hotalehti kropsua ja kotijuustua suupiälet valokkihillos ja aikuuset kittas halakopinolla pirtua, ku Pilipo kerran pistouvas - ja mikäs tuan oli rehevää olla, ku kituusten kans oli kloppina reissannu, ja juaruttihin notta soli tullu takaasin kapsäkki täynnä kultaa ja krumeluuria. Jotaki onnetoonta jo rehattihin saunan taa, ja taisi sielä joku jo puukkuaki vilahuttaa… Ihimemiäs Kanralffi pisti kokon palamahan. Joku oli sanonu, notta kuinka sä ny pääsiääsvalakiaa syksyllä poltat, mutta Pilipo oli siihen vastannu, notta: ”Komiaa pitää olla vaikka syrän märkänis! Tuakaa klapia vaa lisää!”
Pilipo-isäntä oli jo hyväs pöhönäs ja selosti Rotolle jotaki niin tosisnansa notta. Pilipo oli ollu Rotolle pysyvänä ammana siitä asti ku Roton äireestä ja isseestä oli tullu rumihia ku s’oli vielä kloppi.
Jo erellisviikolla oli Pilipohon iskeny juakales suunnitelema, ja ny se juovuspäihnänsä sitä toteuttamahan: se koikkelehtii kokoon työ ja kiipes lavittalle seisomahan, ja kovahan äänehen komenti notta hilijaa.
Känääset lakkas mesuamasta ja kohta jokahinen jo killitti Pilipua. Pilipo itte köhii klimpit kurkustansa, ja rupes pitämähän puhetta, notta:
”Tootta nii rumia notta ootta melekeen komeeta!” se sanoo ja nauroo räkääsesti päälle. Muu väki oli totisena ku körttien seuroos, mutta Pilipo ei sitä älynny, jatkoo vaa: ”Moon hyvääsesti tympääntyny teihin ja koko Kotolakiahan, ei palijo flataasempaa paikkaa löyry vaikka kuinka hakis!”
Koht’olis Pilipo varmahan saanu könihinsä, mutta eipä känääset arvannu mitä oli tulos. Yhtäkkiä Pilipo otti kären plakkaristansa ja vetääsi sormuksen sormehensa.
Kyll’olis kylän ämmillä puhumista vielä piremmäksikin aikaa: siinä kaikkien silimään eres vanaha Pilipo katos kun hohtimet kaivohon! Jokahittelta jäi monttu auki ja Pontikkaluoman joloppi putos pää erellä sahtikorveehin, johonka s’oli luurannu ja yrittäny saara vielä lirua pohojalta toupinkokoosehen kuppihinsa. Kovalla kiiruhulla ja huurolla kaikki tormas lavittaa käpälöömähän, mutta s’oli myöhäästä jo.
”Äikkis!” nupaji Pilipo porstuas samalla ku nyppäs sormuksen sormestansa ja tryykäs kamarihin hakemahan kapsäkkiänsä. ”Tämä äijä lähtöö sormuksensa kans Komiaa Kansaa kattomahan!”
”Arvaas uurestansa!” Sanoo silloon joku vallan hirviällä äänellä.
Kanralffihan s’oli äkänny mitä Pilipo oikeen touhas ja tullu perästä kamarihin. Pilipolta tipahti kapsäkki lattialle, nii lujaa se säikähti.
”Mitä ietunaa sä oikee meinaat, ku rupiat taikakaluulla leikkimähän ku häjyt kersat? Eheroontahoroonko sä haluat päästä hengestäs?”
”Mitä se sulle kuuluu?” vastas Pilipo, ”omapahan on rinkulani, niinnotta mä teen sillä mitä mieli teköö”.
”Tuo ei kuule oo mitää mustalaasten rihkamaa”, sanoo siihen Kanralffi totisena, ”Moon aiva tosisnani sitä mieltä notta sulle voi käyrä köpelösti jos kantelet tuallaasia plakkarihnas”.
”Hyppää kuule hyyssin luukusta alaha, mäkkaiveri!” Pilipo suivaantuu, ”Munei tartte kuunnella sun höpinöjäs”.
Kanralffi ei tykänny yhtää ku Pilipo rupes tuohon lajihin panemahan. Hikeentynehenä s’otti Pilipoa riveelistä kiinni ja vähä ravisteli.
”Ny on kuule oksap’pois ja osa runkua jonset rupia kuuntelemahan. Mee ihimees Komeeren työ jos mieles teköö, mutta tuan sormuksen jätät tänne, onko selevä? S’on sellaasta tilipehööriä jonka kans ei pakkaa reissata tai tuloo vaivaasia ja rumihia molempia!”
Pilipo vihiroonkin otti ja uskoo, ku Kanralffi oli sitä viälä hyvääsesti kaks kertaa pirempikin.
”He! Ota sitte ku mieles teköö!” se hihkaasi ja nakkas sormuksen pöyrällen.
Äkääsnä se sitte nyppäs pompan naulasta, noukkii kapsäkkinsä kätehen ja marsii kyökinovesta pihalle.
Rotoki oli jo äkänny mistä kannattaas Pilipua hakia ja tormas tupahan. Kanralffi pisti kären sen hartioolle ja kutaji nopiaa: ”Minen kerkiä ny palijua selostamahan, mutta ny on asiat siinä mallis notta Pilipo on lähteny vähä liesuhun. Pirä sä täälä paikat kunnos, munki pitää mennä vähä kylillen. Nii, ja pistä tua sormus taltehen!”
Ja samas oliki Kanralffi jo pihalla ja melekoosta haipakkaa menos.
Mitäs Roto siihe. Se vei sormuksen kokkikamarihin piironginlaatikkohon piilohon ja meni vällyjen alle nukkumahan päänsä seleväksi.
