Toinen luku: Ny kävi ohoraasesti
Siinä meni usiampiki vuosi ja Roto kerkes jo tuumata, notta oli Pilipo ollu oikias ku oli sanonu Kotolakiaa flataaseksi paikaksi. Ei sielä peltotöiren jäläkihin ollu palijo muuta tekemistä ku istua iltaasin kantakrouvis höpäjämäs. Mutta sitte yks kaunis ilta tuli Kanralffi takaasin, ja meleko äkkinääsnä kans.
”Ny on kuule poika piru merras!” alootti Kanralffi heti ku oli saanu lavittan allensa ja kaffia tassillen, ”Mihinkä sä sen sormuksen pistit?”
Roto haki nyhtyriä sormuksen kokkikamarista, ja ku Kanralffi käski, niin nakkas sen valakiahan. Kanralffi sohii krökyllä sormuksen pois valakiasta, ja yhyres ne rupes sitä tiiraalemahan. Ei menny kauaa ku jo ilimestyy jotaki kärpääsenpaskan näkööstä töherrystä siloosen sormuksen kylykehen.
”Sisso!” sanoo Kanralffi, ”S’on just niinku mä meinasinkin. Täm'on ny se Ruman Vallesmannin taikasormus, jot’on haettu kissojen ja koirien kans joka paikasta jo usiampi vuosituhat”.
Rotolla meinas mennä aiva vatta vetelälle, ku Kanralffi selosti sille mitä se tuhuru siinä sormuksen kylijes oikeen meinas. Ei vanaha Pilipo sormusta mistää ollu löytäny, varaastanu se sen oli joltaki oinooselta jefreettäriltä, jota kuulemma sanottihin Lonksutteheksi. Ruma Vallesmanni oli kovetun äkäänen, ja ei menis kauaa ku se pistääs Möröönperän jok’ikusen pöyröön ja häjyk’kans sormuksensa perähän.
Tehtihin sitte oikee messevä suunnitelema: Kanralffin piti käyrä viälä kattomas ihimemiästen pää-äijää Rautamarkis, mutta päivä lyätihin lukkohon koska treffattaas ja ruvettaas oikeen toresta miettimähän mihinkä sormus pistetähän.
”Ekkä sitte tee mitää päässilimäästä!” sanoo Kanralffi viälä ennenku lähti, ”Jos oikeen hätä tuloo, niin meet Priin kirkolle, mä tuun sinne sitte perästä”.
S’oliki varsinaanen vitsi. Ei menny montaakaan kuukautta ku Roto oli kyllästyny kurkkimahan karteekien välistä ja hötäjämähän. Se pisti Pussiaasenloukoon myyntihin, ja lähti kaveriensa Sampan, Matsin ja Pentin kans reisuhun. Ne mokomak’ku eheroon taharoon halus fölijyhyn.
Känääset ei yleensä palijo reissannu, nii että jo Kotolakialla oli hyvääsesti ihimettelemistä. Sampan elinikäänen haave toteutuu ku porukka treffas mettäs yhyren Kiltorin, Komian Kansan erustajan, joll’oli sielä pontikkapannu.
Koko yö ryypättihin ja laulettihin Kiltorin ja sen kaverien kans, mutta aamulla ku känääset krapuloosnansa herääli, niin Komia Kansa oli kaikki karonnu, ja vieny pontikanki mennesnänsä.
