Kuures luku: Tryykääjä
Hetken päästä känääset jo istuu mukavas kamaris punaaseksimaalatus sivurakennukses ja näpräs kenkiksi saatuja puukkoja. Roto eherotti, notta mentääs takaasin kievarihin ja otettaas kalijat, kuka sitä ny kamarin seinää koko ehtoon viittiis vaharata.
Muut oli samaa miältä, paitti Mats, jot'ei yhtää huvittanu lähtiä savuusehen kapakkihin. Se sanoo ennen käyvänsä vähä jaloottelemas ja haukkaamas raitista ilimaa.
Tämä passas Rotolle vallan mainiosti, niin notta känääset lähti eri teillensä. Mats katos nurkan taa, ja muut käpötteli takaasin kievarihin.
Kalija oli vähä lientäny Priin känäästen rehevyyttä ja Roto ja kaverit otettihin oikeen syrämmellisesti vastahan. Hetkuusen päästä ne jo istuu paikallisten seas toimittelemas. Ei menny kauaa ku hoksattihin, että oltihin jopa kaukaasia sukulaasia Priin Loopakkojen kans.
Roto oli kumminki nuan niinku pohojimmiltansa rehellinen känäänen, ja sitä vähä vaivas ku piti laskettaa luikuria, mutta hätä ei luje lakia… Se yritti kumminki kääntää jutun suuntaa vähä välijemmille vesillen, mikä onnistuukin vallan mainiosti kun Pentti rupes kertoolemahan Känäästenkylän kaskuja ja paukahroksia.
Priilääset nauroo aivan vääränä Pentin jutuullen, ja siitäkös tämä vasta intaantuu. Ku Roto kävääsi väipährökseltä hyyskäs, sillä aikaa se onnetoon oli alakanu selostaa sitä juttua vanahan Pilipon synttärijuhulista, mihinä se katos. Roto ei kumminkaa sitä viälä hoksannu, s’oli jääny ovelle luuraamahan yhtä jefreettäriä joka istuu nurkas ja näytti siltä notta sill'on juakalehet miäles.
Ihiminen se oli, ja aika isoo korsto oliki. Sielä se könnäs toupin takana lakki silimillä, veti Norttia putkes ja vahtas känääsiä.
Roto meni taas isännän työ ja kysyy siltä tunsiko se tuata ihimistä. Isäntä kertoo, notta s’oli niitä mettälääsiä, vähä sellaasta salaperäästä väkiä. Palijo ei isäntä tästä nimenomaasesta miähestä tienny, muuta kun notta se kävi kievaris silloon tällöön kalijalla, ja notta sitä tavattihin kuttua Tryykääjäksi.
Roto tuumas tätä hetken aikaa, ja päätti sitten mennä tekemähän tuttavuutta. Se varmisti kumminkin ensin, notta puukkoo oli povaris.
Roto ei keriinny eres päivää sanua, ku Tryykääjä kerkis erellen:
”Kattoosit ny vähä nuaren kaveries perähän”, se nupaji Rotolle. "Tuala sanotahan kohta sana sormus, ja sitten käy teillen köpelösti!”
Roto vilikaasi Penttihin, jok’oli päässy jo Pilipon puheehin asti. Sille tuli niin kiirus, nottei se eres jääny tuumaamahan mistä Tryykääjä tiesi notta sormuksestahan siinä kohta puhuttaas. Ku ei muuta keksiny, eikä oikeen voinu mennä Penttiä puukoollakaan lyämähän, pomppas Roto läheeselle pöyrällen ja vaatii hilijaasuutta.
Koko kievari hilijeni saman tien ja kaikki kääntyy vahtaamahan Rotua. Ne tuumas, notta tua känäänen on ottanu ny vähä liian kans, mutta notta tästä vois viälä tulla mielenkiintoosta. Roto miettii otta hies mitä se ny vois oikeen sanua, kun joku porukasta keksii vaatia laulua. Sehän passas Rotolle oikeen hyvin, ja kun ei se muuta keksiny rupes se sitte laulamahan, notta:
Tippuu, tippuu, viina se tippuu,
vaan ei se tipu kaikille.
Tippuu se reilulle Hessulle,
vaan ei vallesmannille.
Minä se olen se pontikkapoika
ja mulla on tehras korvessa.
Viistoista litraa valamista viinaa
ja uutta tippuu torvesta.
Kievarin väki tykkäs Roton laulusta oikeen toresta, nauroo ja lauloo mukana, ja Rotokin oikeen innostuu. Kun se pääsi viimeesehen värssyhyn se rupes tanssimahan pöyrän kannella.
Eikä sielä korvessa kuusen juurella
paisteta lättyjä pannussa,
vaan sielä keitetähän sorretun voimaa
vanahassa maitokannussa.
Esityksensä lopuksi Roto vielä hyppäs oikeen korkiaatten, mutta sitte sille sattuu vahinko: kun se tuli alahan, se vahingos kompastuu tuhkakuppihin ja putos lattiallen. Ja katos!
Kievarin asiakkahilta meinas aiva silimät purota, ku Roto yhtäkkiä sillä lailla haihtuu ilimahan. Iliman lämpötila laski nopiaa usiammalla astehella, ja vierahat rupes pikku hilijaa poistumahan tiloosta.
Pentti ja Samppa oli aika hilijaasta poikaa nurkas, vahtasivat vaan lattiaa niinku pahanteosta äkätyt kersat. Jos n'olis kattonu ylähäppäin, olis ne havaannu parin juakalehen näköösen miähen lähtevän keskenänsä sipaaten.
Sillä aikaa könötti Roto hölömönä lattialla. S’oli pistäny käret taskuhunsa siinä lauleskellesnansa, ja kun s’oli tipahtanu, oli sormus luiskahtanu sen sormehen. Kyllä ny pisti vihaksi! Justihin kun sen oli pitäny Penttiä hirastaa tyhymyyksien teos, niin s’oli itte menny ja palijastanu koko jutun!
Roto konttas lähimmän pöyrän allen ja alusia pitkin nurkkahan, mihinä se vasta tohtii nypätä sormuksen pois sormestansa. Seuraavas hetkes Rotua jo viätihinki niskavilloosta roikottaen peräkamarihin.
”No ny sä menit tempun tekemähän”, raivos Tryykääjä samalla kun paiskas kamarin oven kiinni. ”Mikä sun oikeen pani sormuksella leveelemähän, hä?”
Roto katteli nyrryä varpahiansa ja kuunteli kun Tryykääjä paasas. Sitten se vasta hoksas, nottei Tryykääjän olisi pitäny tietää koko sormuksesta mitään. Rotolla rupes pultut tutajamahan; mitä jos s’olikin Häjyjen kaveri?
Roto meinas jo ruveta kaivamahan puukkua poviplakkaristansa, ku joku rupes paukuttamahan ovehen niin notta piälet ryskyy.
Tryykääjä luuras avaamenreijästä, ja aukaasi sitten oven ja päästi Pentin ja Sampan sisällen.
”Kourat irti Roto-isännästä!” karijuu Samppa tohkeesnansa ja heilutti puukoon nysäänsä. Tryykääjä vaan vilikaasi känäästä ja käänti sille sitten selekänsä ja rupes puhumahan Rotollen:
”T'ootta ny kuulkaa ikävämmänpuolooses paikas”, se sanoo, ”Häjyt on kierrelly kylillä jo usiamman päivän; pari niitten kaveria oli tääläki tänä iltana ja voitta olla varmoja notta ne kanteloo kaikki Häjyjen korvihin. Teirän pitää häipyä Priistä ja vähä äkkiä!”
”Mistä sä tiäsit notta mullon se sormus?” Roto kysyy epäluuloosna, ”Siit’ei oo mun tietääkseni pahemmin huureltu. Ettet olisi itte Häjyjen kans kimpas”.
Tryykääjä kattoo Rotua hetken aikaa hilijaa. Sitten se jatkoo, notta: ”Jos m’olisin sormuksen peräs, niin ekkö luule notta m’olisin vaan seurannu sua hyyskähän ja vähä puristanu kurkusta? Mull’on sama hinku kun teilläkin: pitää Isoo Sormus kaukana Rumasta Vallesmannista. Te voitta kyllä luottaa muhun, m’oon täälä teitä jeleppimäs”.
Roto tuumas tätä hetken aikaa. S’oli kyllä aivan totta, notta Tryykääjä olis voinu päästää Rotosta ilimat pihallen jo aikaa sitten. Roto kattoo Tryykääjää vähä tarkemmin. Ei se mikää ruman näköönen miäs lopuksi ollu, vaikka näyttiki siltä kun joku olis sen vetäässy pensasairan lävitte pari kertaa ja lopuksi kastanu nevahan. Helavyös roikkuu julumettu kaksneuvoonenki viälä, mutta Tryykääjä ei näyttäny mitään merkkiä siitä, notta se meinaas puukkoja käyttää.
Samppa kenas nyrryä ovehen. S’ei ollu yhtään tykänny, kun Tryykääjä ei ollu piitannu siitä mitään. Penttikin mulukooli este miästä epäluuloosna, mutta ku Tryykääjä oli puhunu, rupes se olohon rennompi.
”Tieräkkö, Roto”, alakas Pentti, ”Mä luulen notta tuahon voi luottaa. Onhan se vähä resuusen näköönen, mutta eikö se sen just torista… meinaan vaan, notta vihulaanen olis yrittäny vähä enempi teherä meihin vaikutusta…”
”Sitähän mäkin”, vastas Roto, ”Ei millään pahalla, herra Tryykääjä! Kun Tomppaki meitä jeleppas, niin miksei tämä”.
Tryykääjä lupas, nottei s’ollu yhtään loukkaantunu. Se tiesi ittekkin notta s’oli vähä niinku Rajaseurun lapset. Mettis rämpies ku oli vähä vaikia piremmän päällen olla ryöttämättä ittiänsä.
Silloon kuuluu taas ovelta naputesta. Samppa aukaasi oven varovasti raollensa, muttei sieltä tullu ku kestikievarin isäntä. S’oli kauhian pahoollansa, kun näin tärkiä asia oli puronnu sen miälestä, mutta paree s’oli kai myöhäs kun ei ikinä.
Sitten se antoo Rotolle kirijeen, jonka Kanralffi oli sillen jättäjy erellisen kerran käyresnänsä. Isäntä oli kovaa luvannu panna sen postihin, mutta kun oli sama pää kesät talavet…
Roto repii kiiruhulla kuoren auki ja rupes tavamahan preiviä:
Terve!
Mullen tuli ny vähä muuta toimitettavaa. Häjyt on kuulemma jo liikentees, notta paree olis jos lähtisittä Pussiaasenloukoolta ja vähä äkkiä. Mutta äläkää kaikillen kertoko mihkä ootta menos!
M’oon lähettäny yhyren vanahan kaverin Priihin teitä vartoomahan. Sitä sanotahan Tryykääjäksi ja se jeleppaa teitä, niin notta tehkää niinku se sanoo. Mutta olokaa tarkkana notta s’on oikia Tryykääjä, Ruman Vallesmannin kaverit on niin kieriä, notta pipokin pitää ruuvata päähän. Tryykääjän oikia nimi on Arakorni, ja sill’on rauska puukkoo.
Pilipo kirijootti siitä näin nätin runonpätkänki:
S'on kultaa vaikk'ois paskaasta,Kanralffi
Mettäs pyärii, ei hukas oo;
Riskiys ei riipu iästä,
Vahavempaa ei täs kyläs oo;
Pökköä pesähän, pöytähän viinaa,
S'on kohta taas täyres vauhris;
Tutun puukoon kun vielä kätehen saa,
Siin'on sun isäntämiähes
Ja alanurkkahan oli viälä piirrusteltu koria kukan kuva ja pari syräntä.
Roto kiärrätti kirijettä Sampallen ja Pentillen, ja katteli Tryykääjää.
”Mikä sun oikia nimes on?”
”Arakorni!” sanoo Tryykääjä, ja samas se nyppäs isoomman puukoon kaksneuvoosestansa. Känääset siirtyy äkkiä taaemmas, muttei niitten olisi tarvinnu. Tryykäjälle ei nimittään tullu kätehen kun kahava.
”Ja täs on mun Rauska Puukkooni! No niin, eiköhän täs olla jo aikansa höpäätty. Painutahan maata mun kamarihini, huomenna lähäretähän Komianperällen.”
Känääsiä otti aika raakasti päähän. Jos isäntä olis muistanu pistää preivin tulemahan, ne vois olla jo Komianperällä. Mutta ei auttany vänäätä, pääasia notta matkalla oltihin...
Silloon vasta känääset muisti Matsin, jok’oli lähteny käveleskelemähän. Muttei niiren olisi tarvinnu hualestua: kievarin isäntä kertoo, notta Mats oli tullu jo aikaa takaasin ja hornas jo petisnänsä. Tryykääjä kävi ravistelemas sen hereelle ja toi muiren työ. Häjyt liikkuu ulukona ja oli paree kun pysyttihin kimpas.
