Mikä on paras osa / kirja / luku TSH:ssa?

Paras Taru Sormusten Herrasta -kirja

Mikä on mielestänne paras Taru Sormusten Herrasta -kirja? Perustelu olisi kiitettävä. Mielestäni paras on Sormuksen Ritarit, koska siinä on kerrottu enemmän hobiteista ja matkanteosta on kerrottu tarkemmin.

Mielestäni ne kaikki kolme muodostavat parhaimman kirjan. Perusteluni? Trilogisuus on TSH:ssa pelkkää harhaa, sillä kirjat eivät oikeasti muodosta itsenäisiä kokonaisuuksiaan. Ne on vain pilkottu toimitussyistä kolmeen osaan.

Itse asiassa kustannussyistä. Tarina on todellakin kirjoitettu/aiottu yhdeksi niteeksi (joka sisältää kuusi kirjaa) mutta sodan jälkeen paperi oli niin kallista, ettei se olisi käynyt yhtenä paksuna ja kalliina opuksena kaupaksi. Niinpä se jaettiin kolmeen osaan, ja Tolkien joutui kehittämään osille nimet, joihin hän ei käsittääkseni juurikaan ollut edes tyytyväinen.

Juttu

Nerwen sanoi:

mutta sodan jälkeen paperi oli niin kallista, ettei se olisi käynyt yhtenä paksuna ja kalliina opuksena kaupaksi. Niinpä se jaettiin kolmeen osaan, ja Tolkien joutui kehittämään osille nimet, joihin hän ei käsittääkseni juurikaan ollut edes tyytyväinen.

Click to expand...

Aika jännä juttu. Tota mä en ennen tiennykkä.

Tämä asia selviää muun muassa lukemalla J.R.R. Tolkienin elämäkerran, jonka Humphrey Carpenter on kirjoittanut. Ja ehkä selviää joskus tulevaisuudessa myös Konnun wikistä kun joku pääsee kirjoittamaan lisää Sormuksen Herrasta. Se tosin on jo enemmän sivuseikka, mutta tulipahan mainittua.

Nerwen sanoi:

...joihin hän ei käsittääkseni juurikaan ollut edes tyytyväinen.

Click to expand...

Muistaakseni The Fellowship of The Ring ja The Two Towers ovat Tolkienin omia keksintöjä.. Kustantaja taas on itse ehdottanut The Return of The King -nimeä kolmannelle kirjalle, Tolkien ei pitänyt siitä sillä hänen mielestään se paljasti juonta liikaa. Tolkienilla oli oma ehdotuksensa kolmannen kirjan nimestä, mutta kustantaja ei pitänyt siitä... En nyt tähän hätään muista Tolkienin ehdotusta nimestä..

Thranduil son of Oropher sanoi:

Tolkienilla oli oma ehdotuksensa kolmannen kirjan nimestä, mutta kustantaja ei pitänyt siitä... En nyt tähän hätään muista Tolkienin ehdotusta nimestä..

Click to expand...

Tolkienin ehdotus taisi olla ihan simppelisti The War of the Ring, siis Sormuksen sota. Ei huono sekään, vaikka kyllä minä Kuninkaan paluusta pidän kuitenkin enemmän, sanoisin. Vaikea toki sanoa, mitä mieltä olisi jos tuohon ei olisi jo vuosia sitten tottunut.

Jep, mutta minulle on jäänyt myös se käsitys ettei hän jälkikäteen niin välittänyt TTT:stäkään, koska jossain kirjeessä totesi, ettei hänellä edes ole ehdotonta vastausta siihen mitkä kaksi tornia ovat kyseessä.

Kirjeiden kertomaa, osat I, II ja III

Tolkien esittelee osien nimiehdotuksia ilmeisesti ensimmäisen kerran kirjeessään Rayner Unwinille 24.3.1953. (Letters 167 [kirje 136]). Siinä hän esittää tällaisia vaihtoehtoja, ensin kuudelle kirjalle:

The Lord of the Rings:
Vol. I: The Ring Sets out ja The Ring Goes South
Vol. II: The Treason of Isengard ja The Ring goes East
Vol. III: The War of the Ring ja The End of the Third Age

Ja jos niteet pitäisi nimetä (mikä oli JRRT:lle vasta toiseksi paras vaihtoehto) hän ehdotti seuraavia:

I: The Shadow Grows
II: The Ring in the Shadow
III: The War of the Ring TAI The Return of the King [huom. RK oli mukana jo tuolloin JRRT:n omissa ehdotuksissa]

Eräässä Marquette-käsikirjoituksessa on toisenlainen nimisarja kuudelle kirjalle (Letters 443 [viite 136.1]):

I: The First Journey JA The Journey of the Nine Companions
II: The Treason of Isengard JA The Journey of the Ringbearers
III: The War of the Ring JA The End of the Third Age

Tolkien palaa asiaan kirjeessään Rayner Unwinille 8.8.1953 (Letters 169-170 [kirje 139]) sen jälkeen kun RU on pyytänyt nimiä kolmelle niteelle. Tolkienilla ei ole kopiota 24.3. kirjeestään, johon RU on viitannut, joten hän ilmeisesti joutuu miettimään asiaa uudestaan. Hän kirjoittaa että The Lord of the Rings olisi hyvä nimi kokonaisuudelle, mutta ei sovi erityisesti vol. I:lle, itse asiassa se sopisi siihen hänen mielestään kaikkein huonoiten. Sitten hän antaa seuraavan luettelon:

I: The Return of the Shadow
II: The Shadow Lengthens
III: The Return of the King

Hän ei ole erityisen kiintynyt mihinkään näistä alaotsikoista, ja toivoo että niitä voitaisiin välttää, "sillä on tosiaan mahdotonta keksiä sellaisia nimiä, jotka vastaisivat sisältöä, sillä jako kahteen 'kirjaan' osaa kohti on tehty täysin mukavuussyistä niiden pituuden perusteella, eivätkä ne ole missään suhteessa kertomuksen rytmiin tai järjestykseen..."

Seuraavassa kirjeessä (Letters 170 [kirje 140]) 17.8.1953 hän vastaa RU:n edelliseen kirjeeseen lähettämiin kommentteihin ja kirjoittaa:

"Ehdotan nyt osien nimiksi --- Vol. I The Fellowship of the Ring. Vol. II The Two Towers. Vol. III The War of the Ring (tai, jos yhä pidät parempana tätä: The Return of the King)."

Sitten hän käsittelee nimien sopivuutta. FR on hänen mielestään hyvä, koska osan viimeinen luku on Saattue hajoaa. "Kaksi tornia on niin lähellä nimeä, joka kattaa suuresti toisistaan poikkeavat kirjat 3 ja 4, kuin on mahdollista, ja se voi jäädä hämäräksi - se saattaisi viitata Rautapihaan ja Barad-dûriin tai Minas Tirithiin ja B:hen; tai Rautapihaan ja Cirith Ungoliin." Nimeä War of the Ring hän pitää parempana, koska siinä palataan taas Sormukseen, ja se antaa vähemmän vihjeitä tarinan kulusta: "lukujen nimetkin on valittu niin, että ne kertovat mahdollisimman vähän etukäteen. Mutta en ole täysin varma valinnoissani."

Kirjeessä 143 (Letters 173) RU:lle (22.1.1954) JRRT lopulta sanoo TTT:stä seuraavaa: "En ole lainkaan tyytyväinen nimeen 'the Two Towers'. Jos se lainkaan viittaa II osaan, sen täytyisi tarkoittaa Orthancia ja Cirith Ungolin tornia. Mutta koska Mustan Tornin ja Minas Tirithin perustavaa laatua olevasta vastakkainasettelusta kerrotaan [osassa] niin paljon, nimi tuntuu hyvin harhaanjohtavalta...."

Että tämmöistä. Tämän viimeisen kirjeen perusteella JRRT itse ajatteli tosiaan Kahdeksi Torniksi Orthancia ja Cirith Ungolin tornia. Mutta minäkin muistan lukeneeni sieltä sun täältä sellaista tietoa (ehkä jopa Christopher T:n kynästä), että näiden kahden tornin identiteetti ei ollut JRRT:lle lopulta mitenkään selvä asia (tai edes tärkeä, sillä hän ei tosiaan halunnut nimetä käytännön syistä kolmeen osaan jaetun yhtenäisen teoksensa niteitä erikseen.

Huom., että osa Tolkienin nimiehdotuksista elää nykyään History of Middle-earthin osien niminä. Hauskaa sinänsä, että niille löytyi käyttöä. Mutta olisi ainakin tuo "The Shadow Lengthens" (Varjo pitenee) ollut aika pliizu, vai mitä?

Kyllä minun mielestä paras osuus on alku, sopivan rauhallinen meininki ja seikkailun makua. Toki kirjan kokonaisuus on parhautta mutta jos joutuu jonkun valitsemaan niin se on tuo eka, sitten taitaakin tulla toisiksi parhaana osuutena Kuninkaan paluu.

Sama pätee myös Lotr leffoihin.

Papa Legba sanoi:

Mielestäni ne kaikki kolme muodostavat parhaimman kirjan. Perusteluni? Trilogisuus on TSH:ssa pelkkää harhaa, sillä kirjat eivät oikeasti muodosta itsenäisiä kokonaisuuksiaan. Ne on vain pilkottu toimitussyistä kolmeen osaan.

Click to expand...

Tästäkin voi olla montaa mieltä, koska kerran minäkin olen eri mieltä. Kyllähän Kuninkaan Paluun juhlava tyyli on aivan erilainen kuin mitä nähdään missään vaiheessa tiiviiimpitunnelmaista Sormuksen Ritareita(miksi sen nimi muuten ei ole Sormuksen Saattue... onpas aikaa kun luin sen suomeksi) Njaa, eiväthän ne tosin niinkään itsenäisiä kokonaisuuksia voi olla, kuten totesitkin. Mutta tyyliltään havaitsin jokaisen osan jossain vaiheessa merkittävänkin erilaisiksi, ja vieläpä aika selvin rajoin. Aika ymmärrettävää se onkin.

Tosin nyt näenkin tuolta vähän ylempää Tolkienin itse puhuvan: "jako kahteen 'kirjaan' osaa kohti on tehty täysin mukavuussyistä niiden pituuden perusteella, eivätkä ne ole missään suhteessa kertomuksen rytmiin tai järjestykseen..." Pidän pääni. Ja nyt pidän kuitenkin pääni kiinni.

Minä pidän Kuninkaan paluusta, hienoimat kohdat ovat siinä luvussa. Siinä on sitä jännitystä, mahtava Pelennoirin taistelu, lopussa tulee tippa linssiin. Kaunis loppu. Saamme myös tutustua mahtavaan Gondoriin ja Mordorissa Frodon ja Samin matka on kiinnostava.
Ensimmäinen kirja on siinä mielessä hyvä, että siinä on rauhallinen tunnelma, pahuus on "jossain muualla", saa tutustua uusiin hahmoihin ja tutkia kartasta missä mikäkin paikka sijaitsee. Kuitenkin ykkösessä on minun makuuni liian vähän toimintaa.
Toinen kirja on sitten huonoin. Tässähän saamme tutustua Rohaniin, ja uusia heppuja tulee mukaan. Entit ovat suurta plussaa. Ensimmäisen ja kolmannen sekoitus.

Kirjoissa kolmas, ensimmäinen, toinen. Elokuvissa kolmas, toinen, ensimmäinen.
Mutta oikeastaan koko kirja on paras.

Pakko kääntyä sormuksen ritareiden puoleen. Miksi?, koska siinä on mielestäni eniten "hyväntuulista" matkantekoa ja ei niinkään paljon sotaa. Muissa osissa on myös häiritsevää, kun saattue hajoaa ja kirja on jaettu sillain, että ensin kerrotaan Rohaniin päin menevästä sakista ja sen jälkeen Mordoriin päin. Näin on vaikeaa esim. olla siitä selvillä missä Frodo ja kumppanit ovat, kun Aragorn ja muut ovat vaikkapa Edorasissa (paitsi jos tietenkin selaa viitteitä samalla kun lukee, sieltähän ne ajankohdat käyvät ilmi päivän tarkkuudella).

Mielestäni paras kirjoista on se jota kutsutaan nimellä Taru sormusten herrasta. Minulle kirjat ovat yhtä. en voisi kuvitellakaan että joku osa puuttuisi tjn. Kokonaisuus on paras. yksinkertaisesti ja ytimekkäästi!

Kas kummaa, ettei ketään viehätä Kaksi tornia. Onhan siinä paljon kaikenlaista hienoa: entit, Gandalfin paluu (se oli Kova Juttu kun kirjaa ensimmäisen kerran luki, muistatteko itse, vai oliko teidät jo spoilattu?) Helmin Syvänne, keskustelu Sarumanin kanssa, Pippin ja Palantír sekä mielestäni kolmen caballeron Mordorin-matkan mielenkiintoisin osa.

Mutta pidänkö minäkään 2T:stä <i>enemmän</i> kuin alusta tai lopusta? Jaa, alku on nii-in hidas, vaikka Keski-Maa onkin siinä maalauksellisimmillaan. Loppua taas on pitkitetty pitkittämästä päästyään, siis loppuja on oikeastaan ainakin kolme yhdessä ja samassa kirjassa, ellei sitten neljä tai viisi.

Niin, totta vie. Minä olen aina luullut pitäväni eniten Sormuksen ritareista (senkin takia, että tietää vielä saavansa lukea satamäärin sivuja) mutta ehkä kuitenkin pitäisi äänestää Kahta tornia. Mutta olen näemmä jo äänestänyt. Pahus kun en muista, miten.

Lempilukuni/kohtani on Kuudennen kirjan luku Kuningas ja käskynhaltija. Luvussa käsitellään ihanasti lempihahmoni Éowynin tunteita ja toisen lempihahmoni Faramirin ajatuksia. Luvun lumo on juuri Éowynissa ja Faramirissa sekä heidän välisessään syvässä rakkaudessa. Aina lukiessa pala nousee kurkkuun ja itken heidän surumielisyytensä takia. Muutenkin pidän eniten Kuninkaan paluusta.

Olen samoilla linjoilla passengerin kanssa. Itseasiassa en edes pidä Éowynista,
mutta Faramirin ja Éowynin kohtaus Parannuksen Tarhassa on niin ihana, että se saa itkemään.

Kuninkaan paluu on ehkä se viehättävin osa kirjaa, Minas Tirithin takia.
Gondor on se paikka Keski-Maassa josta pidän eniten.

Mielelläni kuitenkin lukisin ja ajattelisin TSH:n kokonaisuutena, vaikka
välillä se on vaikeaa, esim. juuri leffojen takia.

Yksinkertaisesti, kokonaisuus.

Ainahan on kyllä aikoja milloin tekee mieli lukea Kahta Tornia, milloin Sormuksen Ritareita. Tämähän johtuu ihan fiiliksistä ja nämä fiilikset vaihtelevat aika nopeaan. Ei ole siis yhtä ylitse muiden. Eikä pidäkään.

Myönnän. Lempilukuja löytyy kuitenkin eniten Kuninkaan paluusta. Pelennorin kenttien taistelu, monasti mainittu Parannuksen Tarha ja tietysti Harmaat Satamat.
Kahdesta Tornista pidän eniten kaikista rohirrim-kohdista. Enkä oikein osaa sanoa miksi. Kaipa siinä Rohanin kansassa on jotakin erityistä.
Ja Sormukset Ritarit. Näistä lempikohtiani ovat Hautakerot ja kaikki, missä nyt haltioita tavataan. (;

Minua myös hieman oudoksuttaa tuo nimi 'Ritarit'. ;o Miksi ei Saattue?

Enpä minäkään osaa laittaa noita kirjoja järjestykseen ja sitäpaitsi ne on yhdessä mitä loistavinta. Ei niistä yksikään yksinään olisi juuri kummoinenkaan.

Mutta. Ensimmäinen luku mikä jäi mieleen oli Helminsyvänteen taistelu. Oli jotenkin mielettömän vaikuttavaa lukea sitä kohtaa, jossa Aragorn nousi yksin muurin harjalle. <3

TSH on tehty yhdeksi kirjaksi, joten en sitä ala jakamaan laatujärjestyksen kannalta. Nyt kun oikein alkaa ajattelemaan kirjan alku-, ja loppupäitä, huomaa että meno muuttuu koko ajan vakavemmaksi. Frodon lähtiessä Konnusta matka tuntuu suht lepposelta verrattuna Minas Morgulin portaisiin.

TSH on kyllä mahtava teos. Ehkä mahtavampi kuin Silmarillion.. :roll: