Reseptikirjasto

Jaamar

Hyykäärme
Vastuuhenkilö
Konnavahti
Meillä on kakkutopikki ja leipomis ja ruuanlaitto topikki mutta missä reseptit? No täällä! Tai siis ei vielä, mutta voisi olla.
Eli kootaan tänne hyviä reseptejä joita olette kokeilleet ja ehkä täällä voisi myös kysellä jotain tiettyjä reseptejä. Minulla ainakin tulee välillä kun onnistuu tekemään omasta päästään jotain oikein hyvää ruokaa sellainen olo että se pitäisi jakaa kaikelle kansalle. Vain paikka tällaisen toiminnan toteuttamiselle puuttui. Tietysti jos kokeilee toisen reseptiä niin kokemukset on aina kivoja ja muutenkin laitetuista resepteistä keskustelu.

Tässä ensialkuun pari omaa reseptiäni jotka kopion suoraan eräästä kuolleesta blogistani. Siksi ohjeet noin tarkasti kirjoitettu.

Makaronilaatikko Jaamarin tapaan

Tarvitaan:
Makaroonia/pastaa (erilaisiakin pastavaihtoehtoja voi sekoitella, mutta kypsymisaika kannattaa huomioida sen mukaan).
Jauhelihaa (2 isompaa kaasuökköpakattua pakkausta)
Ruokakermaa (mahdollisesti maustettua) (1,5 dl)
Mustaa Koskenlaskijaa (paketti)
maitoa/maitojuomaa (puolilasillista)
Kananmunaa (1-3 riippuen miten kiinteää haluaa)
Tomaatteja/tomaattimurskaa
Porkkanoita (koosta riippuen 2-3)
Paprikaa (1-2)
Sipulia (paljon)
juustoraastetta (minkä tarvitsee peittämään pinnan)
Voita

Valkosipulia (tuore tai murska mieluummin, mutta jauhekin käy)
Oreganoa/mäkimeiramia
Chiliä
Mustapippuria
Suolaa/soijakastiketta
Ketsuppia

Ensimmäiseksi raastetaan porkkanat ja pilkotaan paprika, sipuli ja tomaatti. Sitten voidellaan uunivuoka/astia (käytän oikeaa voita sekä voiteluun että paistamiseen enkä usko että se on niin paha kuin halutaan uskotella). Laitetaan pasta kiehumaan (mitä kovemmaksi makaroonin jättää sitä kiinteämpi laatikko tulee. Itse pidän aika irtonaisesta), ruskistetaan jauheliha ja kuullotetaan sipuli. Heitetään sekaan paprika, porkkanaraaste, valkosipuli ja tomaatit jos ei käytä murskaa. Pyöritellään hetki pannulla ja lisätään (tomaattimurska jos käyttää sitä) ruokakerma, murennetaan koskenlaskija ja maustetaan oman mielen mukaan listatuilla mausteilla (ketsuppi ei hyökkää niin pahasti ja antaa vähän makua kun lisää jo ruuanlaittovaiheessa). Kannattaa muistaa että pasta neutraloi makua joten teen aina hiukan liian vahvan makuista.

Kaadetaan “kastike” ja pasta vuokaan/vuokiin ja sekoitetaan. Tehdään munamaito sekoittamalla yksi muna puoleen lasiin maitoa ja kaadetaan se tasaisesti laatikon päälle. Jos pasta jäi kovin kovaksi niin voi laittaa enemmän maitoa tai lisätä vähän vettä nesteeksi. Sitten ripotellaan juustoraaste laatikon pinnalle ja laitetaan uuniin (225 c) kunnes juusto ruskistuu aavistuksen (tämä siis melko hyvin esikeitetyllä makaroonilla). Annetaan vetäytyä hetki ennen kuin tarjotaan/syödään.

Tuunattu purkkihernekeitto
Tarvitaan

Sipulia
Voita
kinkkua/kohta vanhaksi menevää leikkelettä tms. (jos savuisen makuista niin tulee paras)
ruokakermaa
Sinappia
(Paprikajauhetta)
(juustoraastetta)

Pilko sipulit ja leikkeleet. Laita kattilan pohjalle tai erilliselle pannulle sopiva nokare voita ja käytä sipulit ja pannulla sen verran että pehmenevät vähän. Minä laitan usein myös sopiviin paloihin pilkotut leikkeleet samaan syssyyn saamaan vähän väriä. Tämä on oiva tapa käyttää kohta vanhaksi ehtivän kinkkupaketin loput ettei tarvitse heittää pois.

Kun sipuli on omaan makuun tarpeeksi pehmeää (mitä pehmeämpi sen makeampi) kaada purkin ohjeen tai oman maun mukaan vettä kattilaan (huomioi että ruokakermasta tulee lisää nestettä) ja kumoa hernekeitto sekaan mukaan. Kaada sopivaksi katsomasi määrä ruokakermaa. Keittele tasaiseksi ja halutessasi mausta vielä paprikajauheella ja sinapilla. Juusto sopii myös henrnekeittoon yllättävän hyvin varsinkin jos sitä ei laita liikaa. Mutta pelkällä kinkulla ja sipulillakin pääsee jo pitkälle.
 
Ah, mainiota! Olen siis niin mukana :) Saahan kuvia liittää? Ja selvyydeksi vielä kysyn, että muidenkin reseptejä kuin omiaan saa liittää?

Tässä kuitenkin muutama oma reseptini, ruoan nimeä klikkaamalla pääsee alkuperäiseen ruoka-bloggaukseeni:

Juuresnyytit

Juuresnyytit%2B018.JPG


Tarvikkeet yhdelle henkilölle kokonaista ateriaa varten, lisukeruokana ohjetta voi pienentää oman harkinnan mukaan.

2 keskikokoista esikeitettyä punajuurta
100 g lanttua
1 (puna)sipuli
(juuriselleriä)
Valio yrtit-tuorejuustoa
hunajaa, suolaa ja pippuria

Kuutioi punajuuret, lanttu ja sipuli. Laita kuutiot folion päälle, mausta ja lisää tuorejuusto. Muotoile foliosta nyytti ja paista 200 asteessa noin tunti. Nyyteistä valuvaa nestettä kannattanee varoa, nyytit on hyvä pitää pellin päällä ettei uuni sotkeudu!



Tomaatti-villirucola-bruschetta


%25C3%25A4itienp%25C3%25A4iv%25C3%25A4+004.JPG


Tarvikkeet kolmeen bruschettaan:

9 kirsikkatomaattia
1 pienehkö punasipuli
nippu villirucolaa
öljyä (mahtavaa, jos se sattuisi olemaan maustettua öljyä!)
sormisuolaa, chiliä tai chilikastiketta, mustapippuria

1 valkosipulin kynsi
3 palaa ohraleipää (tai muuta vaaleaa leipää)

Huuhdo ja pilko tomaatit neljään osaan, revi rucolat hieman hienommaksi silpuksi. Silppua sipuli renkaiksi.
Laita ainekset kulhoon ja lisää öljy sekä mausteet, sekoita. Jos haluat pitää rucolan tuoreemman oloisena, lisää se joukkoon vasta loppuhetkillä.

Paahda leipää. Hiero paahdettua leipää halkaistulla valkosipulin kynnellä ja pirskottele leivän pintaan öljyä. Lisää täyte ja nauti!



Kesäkurpitsalasagne


Lasagne.jpg


1-2 keskikokoista kesäkurpitsaa

n. 400 g jauhelihaa
(ja varmasti on erittäin hyvää myös soijarouheeseen tehtynä)
2 sipulia
1 tölkki paseerattua tomaattia
chiliä tai chilikastiketta oman maun mukaan
oreganoa, suolaa ja mustapippuria maun mukaan

n. 100-150 g juustoraastetta
sinihomejuustoa oman maun mukaan

Puhdista tai kuori kesäkurpitsa, viipaloi n. puolen sentin paksuisiksi viipaleiksi.
Itketä viipaleet suolalla, pyyhi kuiviksi talouspaperilla.

Kuori ja silppua sipuli. Ruskista jauhelihan kanssa.
Sekoita joukkoon paseerattu tomaatti ja mausteet.
Anna hautua jonkin aikaa, jotta mausta tulee täyteläinen.

Raasta juusto ja murusta sinihomejuusto.

Lado kurpitsaviipaleita uunivuoan pohjalle ja laita päälle kastiketta.
Lado päälle uusi kerros kurpitsaviipaleita. Voit jatkaa niin monen kerroksen verran kuin tarpeita riittää.

Ripottele päälle juustoraaste ja sinihomemuru.

Paista 175 asteessa 30-45 minuuttia.


Hapanimelät kasvikset

hapanimel%C3%A4kastike+006.JPG


Tarvikkeet:

5 keskikokoista porkkanaa
1 iso paprika
3 keskikokoista tomaattia
1 iso punasipuli
3 valkosipulinkynttä
1 dl sokeria
1 dl valkoviinietikkaa
makeaa chilikastiketta

lisäkkeeksi riisiä tai nuudeleita

Pese, kuori ja suikaloi/lohko porkkanat, paprika, tomaatit, sipuli ja valkosipuli. Ei tarvitse olla välttämättä kovin pieninä, sillä ne kutistuvat kuitenkin kypsyessään.
Kuullota hetki kattilassa, anna pehmentyä hieman. Lisää chilikastike, sokeri ja valkoviinietikka. Sekoittele, ja anna kiehua miedolla lämmöllä, kunnes kasvikset ovat juuri ja juuri kypsiä. Voit lisätä tarvittaessa vettä joukkoon, älä päästä palamaan. Tarjoile riisin tai nuudelien kera.


Herkullinen parsakaalipiirakka

parsakaalipiirakka+001.JPG


Pohja;

1 dl vettä
1/4 palaa hiivaa
ripaus suolaa
25 g voita sulatettuna
n. 2 ½ dl vehnäjauhoja

Täyte;

parsakaalia (oman maun mukaan)
n. 200 g kinkkua tai oman maun mukaan
3 keskikokoista sipulia
kirsikkatomaatteja
3 kananmunaa
2½ dl paksua ruokakermaa
juustoraastetta
makeaa chilikastiketta
hyppysellinen suolaa

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen ja lisää suola sekä rasva. Vaivaa joukkoon vehnäjauhot. Jätä taikina kohoamaan lämpöiseen ja vedottomaan paikkaan liinan alle. Valmista tällä välin täyte.
Nypi parsakaalin kukinnot pieniksi ja huuhtele. Kiehauta pienessä määrässä vettä. Kuori ja silppua sipuli sekä kinkku. Valuta parsakaalit ja laita ne kulhoon. Raasta juusto mikäli et käytä valmista raastetta. Sekoita parsakaalien joukkoon sipuli, kinkku sekä osa juustoraasteesta. Lisää mukaan kananmunat, ruokakerma sekä mausteet ja laita seos syrjään hetkeksi. Painele kohonnut taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Kaada täyte päälle. Puolita kirsikkatomaatit ja asettele ne piirakan pintaan leikkauspuoli ylöspäin. Painele hiukan täytteen tasalle. Ripottele pinnalle loppu juustoraaste ja paista uunissa noin 40 minuuttia.
 
Loistava topikki! Anewielhin ja Jaamarin ruokaohjeet vaikuttavat kokeilun arvoisilta (ja erittäin herkullisilta). Oma ohjeeni on nopea ja helppo kastike pastalle.

Tomaattia ja yrttejä pastan kanssa

Tarvikkeet kahden hengen pasta-aterialle:

Kirsikkatomaatteja rasiallinen (normitomaattejakin käytin kerran, 3-4 tomaattia muistaakseni)
Kuivattuja yrttejä kuten basilikaa, persiljaa, oreganoa ja minttua yksi ruokalusikallinen kutakin (tuoreista yrteistä en ole vielä tätä tehnyt, joten en tiedä määriä siihen)
1 dl oliiviöljyä.
ripaus suolaa
pastaa (spaghettia, tagliatellea jne)

Kirsikkatomaatit halkaistaan kahtia (tavalliset tomaatit lohkoin sopiviksi paloiksi), asetellaan uunivuokaan leikkuupuoli alaspäin, lisätään oliiviöljy ja ripotellaan suola tomaattien päälle. Ripottele yrtit myös. Vuoka laitetaan 200-225 asteiseen uuniin 10-15 minuutiksi tai kunnes tomaatit ovat lysähtäneet. Keitä pasta tällä välillä, valuta vedet pois ja kastikkeen ollessa valmista sekoita se pastan kanssa ja tarjoile.

Omia lempiyrttejä voi aina lisätä tai poistaa inhokkiyrttejä. Itse olen lisännyt myös valkosipulijauhetta tai murskattuja valkosipulin kynsiä öljyyn.
 
Minulla olisi reseptitoive, kaipaisin erilaisia ideoita raparperi-ruokiin/juomiin/leivonnaisiin. Sain työpaikan luontaisetuina säkillisen raparperia, ja olisi kiva kokeilla siitä jotakin uutta kiisselin ja kaurapaistoksen lisäksi. Erityisesti minua kiinnostaisi olisiko kellään jemmassa terveellisempiä käyttötarkoituksia raparpereille, lähinnä siis reseptejä joihin ei tulisi desikaupalla sokeria ja voita.
 
Ii, kiva topik! Viestini jää nyt valitettavan epäkattavaksi ja lyhyeksi, kun kohta pitää lähteä ajamaan.

Raparperiongelmaan suositan selaamaan Valion reseptihakua. Löydän sieltä ainakin itse toinen toistaan kivempia ohjeita, joita en ikinä saa aikaiseksi kokeilla. Raparperin suhteen tosin ohjeet ovat ikävän pitkälti piirakka-rahka-kiisseli-linjalla, mutta on siellä joku smoothie ainakin.

Tänään tulin myös itsetehneeksi Kinuskikissan ilmaveiviä, johon tuli raparperia. Tähän tosin tulee sokeria ja voita, mutta hei, hyytelökakut! Tämä minun kappale ei vielä ole päätynyt maistiin asti - Lathron, Dracaena ja kumppanit osannevat huomenna kertoa enemmän lopputuloksen mausta. :p
 
Mä tein juuri pari päivää sitten raparperichutneyta, törkeän hyvää esim. grilliruokien lisukkeena. Alla käyttämäni ainesmäärät noin suunnilleen, itse voi varioida vaikka millä tavalla, ainakin paprikaa olen nähnyt erilaisissa ohjeissa.

Itseäni ihmetyttää resepteissä juuri tuo sokerin määrä, olen vähentänyt sitä aika reippaasti ja lisännyt vähän happoa. Maistamalla löytyy oikeat suhteet. Muutenkin tässä on nuo määrät sinne päin. Omassa keittiössäni aineksia ei juuri mittailla.

1 kg raparperia
2-3 sipulia silppuna
1-2 chilipalkoa silppuna (jos tykkää tulisesta, ja habaneroa ei sit näin paljon)
3-4 rkl tuoretta raastettua inkivääriä
0,5-1,5 dl sokeria (käytin muscovadoa, tavis- tai hillosokeri käynee myös)
1 tl suolaa
mustaapippuria
1-2 dl valkoviinietikkaa
(muutama tähtianis haluttaessa, nämä poistetaan ennen purkitusta, teenhaudutuspallo tms. on kätevä apuväline)

Kuori ja leikkaa raparperi pieniksi paloiksi ja heitä kattilaan, vettä ei tarvitse kuin pari ruokalusikallista. Hauduta soseeksi, noin 15 minuuttia. Lisää muut ainekset, hauduta ja keitä kasaan. Purkita kuumennettuihin lasitölkkeihin ja umpioi tai kaada pieniin muovirasioihin ja pakasta.
 
Raparperista saa kuulemma hyvää simaa. Äitini on tehnyt joskus. Yksi ohje jonka löysin oli tällainen, mutta muitakin varmasti löytyy.

4 l vettä
1,3 l viipaloitua raparperia
0,5 kg fariinisokeria
0,5 dl sitruunamehua
hiven (vajaa 1/4 tl) tuorehiivaa

Kuumenna puolet vedestä ja lisää raparperit. Keitä miedolla lämmöllä 20 minuuttia.
Kaada muodostunut raparperimehu siivilän läpi isoon astiaan fariinisokerin päälle.
Sekoita, kunnes sokeri sulaa. Lisää loput vedestä ja sitruunamehu.
Lisää hiivaa, kun simapohja on haaleaa.
Anna siman käydä huoneenlämmössä seuraavaan päivään.
Pane puhtaisiin pulloihin muutamia rusinoita ja 1 tl sokeria. Kaada raparperisima päälle ja siirrä suljetut pullot kylmään.
 
Anewielh sanoi:
Saahan kuvia liittää? Ja selvyydeksi vielä kysyn, että muidenkin reseptejä kuin omiaan saa liittää?
Kyllä kuvat varmasti ovat ihan ok. Kunhan nyt ovat järkevän kokoisia. Ja toki muidenkin reseptejä kuin omiaan voi laittaa. Ehkä suositus olisi että reseptiä olisi itse kokeillut tai ainakin maistanut, mutta ei olla liian tieukkapipoisia vaan eletään tilanteen mukaan :)
 
Testailin kikhernepullien tekemistä eilen, tällaisen reseptin sain kasaan kokeilemalla:

Kikhernepullat

potkupullat+001.JPG


1 tölkillinen kikherneitä
n. 1,5 dl korppujauhoja
1 iso punasipuli
n. 3 rkl aurinkokuivattua tomaattia silputtuna
n. 2 kukkurallista rkl turkkilaista jogurttia
2 kananmunaa
currya
mustapippuria
suolaa
ripaus chiliä tai chilikastiketta

Soseuta kikherneet sauvasekoittimella. Lisää korppujauhojen sekaan vettä, anna turvota. Veden sijaan voit käyttää esimerkiksi kasvislientä. Silppua sipuli.

Yhdistä ainekset ja vaivaa taikinaksi, lisää tarvittaessa korppujauhoja mikäli taikina tuntuu löysältä.

Pyörittele pulliksi ja paista kypsiksi pannulla tai uunissa (200 asteessa, ehkä noin 20-25 minuuttia).
 
Tuolla elämäntapamuutosten ja karujen ruokien keskustelussa (vai mikä se nyt oli...) mainitsin, että olen omalla viimeviikkojen terveyskuurillani pysynyt tolkuissani vähän modatun juustokakun avulla. Kyseessä on parista netistä kaivamastani ohjeesta yhdistelty ja omiin tarpeisiin lisämuokattu kakku, jonka aika monen ruokavalion suosijat saavat helposti tuunattua itselleen vielä mieluisemmaksi: rasvakarppaajat voivat valita "kunnollista" juustoa, ongelmattomat syöpöttelijät heittävät sekaan sokeria ja vaihtavat alle keksi-/muropohjan. Alla kuitenkin se kaikista rajoitetuin, mutta silti hemmetin hyvä versio. Kaiken lisäksi tekeminen on huomattavasti helpompaa kuin heinänteko.

Juustokakkua tarpeen mukaan

Pohjaan:
6 rkl kauraleseitä
4 rkl makeutusjauhetta
1 rkl kaakaojauhetta
4 rkl kevytmaitoa

Aineet sekaisin, levitetään irtokakkuvuoan pohjalle. (Riittää juuri n. 20 cm halkaisijalta olevaan vuokaan, myös esim. matalahko alumiinivuoka on testattu toimivaksi vaihtoehdoksi.) Paistetaan 175-200 asteessa keskitasolla n. 10 minuuttia.

Täytteeseen:
400g 5-prosenttista Philadelphia-juustoa (kevyintä mitä olen kaupasta löytänyt)
2 kananmunaa
1,5 dl makeutusjauhetta
1 dl rasvatonta, maustamatonta jogurttia
puolikkaan sitruunan mehu (tai vaihtoehtoisesti puoli desiä jäähtynyttä, vahvaa kahvia + 2 rkl kaakaojauhetta)

Aineet sekaisin, kaadetaan pohjan päälle vuokaan. Paistetaan 150-175 asteessa 45-60 minuuttia kunnes kakku hyytyy, mutta ei vielä ala pahasti halkeilla.


Lusikkamäärät ovat vähän sinne päin, saavat olla aika reiluja - olennaisinta pohjassa on, että aikaan saadaan levitettävissä olevaa mönjää. Nykyään lähes kaikki makeutusaineet näkyvät jo kestävän kuumennusta, mutta niitä käyttäessä kannattaa asia kuitenkin varmistaa purkista. Paistoajat ja -lämpötilat ovat vähän joustavia, olen tehnyt tuota kahdessa eri uunissa ja tehot ovat vissiin melkoisen erilaiset. Tehokkaammassa uunissa kakku myös kohoaa paistettaessa reippaammin, ei vaikuta lopputulokseen, mutta ainakin ensimmäisillä kerroilla kannattaa paistoastia valita tämän mukaan.
 
Karujen ruokien keskustelu :D

Irkissä tuli tänään puheeksi kananmunan korvaaminen/poisjättö lettutaikinoista puhumisen yhteydessä. Tuli mieleen vegaaninen kananmunankorvike, jota minulla tulee välillä käytettyä, vaikkei varsinaisesti vegaanista olisikaan tarvis tehdä. Tarpeet nimittäin yleensä löytyy, jos kauppaan on vaan ihan liian pitkä matka kananmunia hakemaan. Munakasta tästä ei saa, mutta toimii hyvin paistettavissa taikinoissa.

Alla olevalla määrällä tehtynä seos korvaa yhden kananmunan. Tee siis seosta moninkertainen määrä, niin monta kuin kananmunia taikinaan tulisi.
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl soodaa
2 rkl jauhoja
3 rkl vettä

Sekoita kuivat aineet keskenään, ja lisää vesi. Sekoita kuohkeaksi. Seoksesta pitäisi tulla sitkeä vaahto, joka käytetään sellaisenaan kananmunan asemasta. HUOM! Se seos sitten tosiaan kuohahtaa aika paljon vaahdottuessaan, kannattaa todellakin valita tarpeeksi iso astia.
 
Yksi mikä on helppo ja takuulla hyvä ruoka on kukkakaali-savulohikeitto.
Sain reseptin Gilanin äidiltä, mutta se on saattanut myös matkan varrella muuttua hieman. Aina ei voi ihan tarkkaan muistaa miten suullisesti annettu resepti menikään ja saattaa joutua säveltämään vähän itse.

Tarvitaan
-kukkakaali
-muutama jauhoinen peruna
-iso sipuli
-kylmäsavulohta
-paketti mustaa Koskenlaskijaa
-ruokakermaa sopivaksi katsottu määrä
-voita myös sopivaksi katsottu määrä

+mausteita

Ensin keitetään kukkakaali, perunat ja sipuli. Sipulin voi lisätä vasta keittämisen loppupuolella.
Sitten ne soseutetaan ja lisätään sekaan voita, ruokakermaa ja Koskenlaskijaa.
Jotain nestettä (vettä tai maitoa) voi ja kannattaakin lisätä jos haluaa keitosta keittoa eikä muussimössöä joka sekin on kyllä ihan hyvää ;)
Maustetaan oman maun mukaan. Itse käytän mielelläni paljon valkosipulia. lisäksi laitan paprikajauhetta tai chiliä ja mustapippuria. Savustettu merisuola sopii myös hyvin. Yrteistä olen kokeillut persiliaa ja ruohosipulia sekä timjamia. Kaikki ovat toimineet. Viimeksi lorautin sekaan myös ihan muutaman tipan sitruunamehua. Maustaessa kannattaa muistaa että kalasta tulee vielä vähän makua.

Pidetään hellalla kunnes juusto on kokonaan sulanut. Lopuksi lisätään sopiviksi paloiksi pilkottu lohi. Raakakypsennettyä kalaa pelkääville tiedoksi että lohi kypsyy pienehköinä paloina lämpimässä keitossa ihan hyvin vaikka lisäisi vasta keittämisen jälkeen. Omaan makuuni tulee ehkä jopa liiankin kypsää.

Halutessaan voi käyttää vähemmän kukkakaalia tai enemmän perunaa tai jos inhoaa kukkakaalia niin voi käyttää vaikka pelkkää perunaa. Itse en ole kokeillut, mutta on kuulemma hyvää niinkin.
 
Hep ja seuraava. Tänään töissä testasin. Hyvä tapa käyttää vanhat vaaleatleivät pois. tai ihan hyvää kyllä muuten vaan. Valitettavasti tarkkoja määriä en osaa laittaa kun olen tällainen "laitetaan jotain tuon verran niin se varmaan on ihan hyä" -tyyppi.

Omena-leipä paistos
Tarvitaan:
-Vaaleaa leipää
-Omenoita
-Kermaa
-Maitoa
-pari purkkia vauvojen hedelmäsosetta (maku vapaavalintainen)
-Kanelia
-Sokeria
-Vaniliini-/vaniliasokeria
-Siirappia/hunajaa

Kauramuruun
-Rasvaa
-Kaurahiutaleita
-Sokeria

Otin leivästä kuoret pois kun tein lapsille, mutta ne voi hyvin jättääkin ja levittelin kerroksen syvälle pellille. Laitoin kostukkeeksi kermaa ja aika runsaasti maitoa. Ei kuitenkaan niin paljon että leivät ihan lilluisivat nesteessä. Kuivat leivät tarvitsevat pidemmän liotusajan. Sitten laitoin pari purkkia hedelmäpilttiä (sekahedelmä ja päärynä). Leivät sai kostua rauhassa sillävälin kun kuorin ja ja pienin omenat (Omenat sai kuorimaveitsellä oikein ohuiksi niin kypsyivät nopeasti) jotka laitoin leipien päälle. Omenaa saa olla runsaasti. Itse laitoin liian vähän.
Maustoin kanelilla ja vaniliinisokerilla. Olisin laittanut siirappia, mutta kun ei ollut niin laitoin vähän hunajaa. Päälle tuli kauramuru. Oli uunissa ehkä vartin ja leipäpohja oli tosi pehmeä ja omenat myös.

Kauramuru

Sulata rasvaa sen verran että pehmenee. Laita runsaasti kaurahiutaleita ja oman maun mukaan sokeria. Sekoita hyvin. Mitä vähemmän rasvaa sitä irtonaisempi muru.
 
Haluaisin jakaa teille oman herkkuruokani reseptin, joka on maukasta ja helppo valmistaa. Perusruokaa, mutta todella hyvää :)

Juuressosekeitto

3 kpl suurehkoa perunaa
3 kpl suurehkoa porkkanaa
2 kpl kasvisliemikuutiota
5 dl vettä
2 dl ruokakermaa
1 tl sokeria
valkopippuria
oreganoa tai basilikaa

Pese juurekset ja kuori ne. Kaada kattilaa vettä sen verran, että juurekset peittyvät. Kiehauta juurekset pehmeiksi ja soseuta ne n. 5dl:ssä vettä. Laita kattila takaisin liedelle. Lisää kerma ja mausteet ja kiehauta.

Ruoan seuraksi käy vaikkapa yrttipatonki. Raaka-aineisiin voi käyttää myös bataattia, jolloin perunoiden ja porkkanoiden määrää voi vähentää. Mausteita voi käyttää oman maun mukaan ja sipulia sekä maustettua tuorejuustoa voi keittoon laittaa. Tavallisen ruokakerman voi korvata myös maustetulla ruokakermalla, jolloin suolaa/liemikuutioita ei tarvitse niin runsaasti.
 
Tein äsken niin hyvää ja idioottihelppoa munakoisopastaa, että sen jakamatta jättäminen olisi jo ilkeää. Ohjeen modasin olemassaolevasta sen mukaan, mitä muistin kaupasta ostaa. (Tajusin myös epähuomiossa tehneeni sangen vegaaniystävällistä ruokaa, halutessaan juuston voi helposti jättää lisäämättä.) Nälkäisyysasteen mukaan seuraavasta tulee 3-4 annosta.

5 dl täysjyväpastaa

2-3 rkl öljyä paistamiseen
1 keskikokoinen munakoiso
1 sipuli
2-3 valkosipulinkynttä
(oreganoa/basilikaa)
400 g (tölkillinen) tomaattimurskaa
1 tl suolaa
1 tl sokeria
0,5 tl mustapippuria
1 pallo mozzarellaa

Kuutioi munakoiso (n. 2x2 cm paloiksi tai sinne päin, mikä hyvältä tuntuu), pilko sipuli ja valkosipuli. Ruskista munakoisokuutiot öljyssä parissa erässä, laita hetkeksi sivuun. Kuullota sipulit, lisää sitten munakoiso takaisin pannulle ja anna hautua muutaman minuutin ajan. (Tässä välissä sekaan voi heittää myös oreganoa tai basilikaa, itse tajusin liian myöhään purkin olevan tyhjä, mutta hyvää tuli silti.) Lisää tomaattimurska ja mausteet, anna muhia kymmenisen minuuttia, kunnes munakoiso pehmenee.

Keitä pasta paketin ohjeen mukaan siinä sivussa. Sekoita kastike pastan joukkoon ja revi päälle mozzarellaa (ja vaikka tuoretta basilikaa, jos moista sattuu nurkista löytymään). Yritä nauttia ruoasta hitaammin kuin supernälkäinen treeneistä palaaja.
 
Aiempiin viitaten: kesäinen raparperisima ilman lisättyä hiivaa

Tarvikkeet:

- isohko käymispurkki (2-3 l, kattilakin käy)
- kahden kouran verran raparperia (määrän lisääntyessä suurenna purkkia)
- vettä niin että purkki suunnilleen täyttyy
- 2 rkl hunajaa (määrän lisääntyessä lisää hunajaa)

Silppua raparperi pieneksi ja heitä purkkiin. Silpun päälle voit laittaa pienen lautasen mutta se ei ole välttämätön. Liuota hunaja (tai sokeri, jos inhoat hunajaa tai olet esim. allerginen) veteen ja kaada purkkiin. Peitä harsolla tai pyyhkeellä (tämä lähinnä kärpästen yms. takia) ja jätä käymään huoneenlämpöön (meillä purkki on ollut helteilläkin ihan parvekkeella). Pinnalle ilmestyy vaaleata kettoa - älä pelästy, se ei ole hometta vaan villihiivaa. Sekoita pintahiiva nesteeseen pari-kolme kertaa päivässä (lautasta ei tarvitse ottaa pois, sekoita vain neste). Kun seos alkaa vähän muodostaa kuplia, voit siivilöidä ja pullottaa. Muovipullot ovat tähän erittäin hyviä, eivät ainakaan poksahda jos sattuu kertymään kaasua... Anna pullojen olla päivän verran huoneenlämmössä ja siirrä sitten jääkaappiin. Juo kylmänä.

Avokki on ollut enemmän innostunut tällaisesta villikäymisestä, ja olin kyllä alkuun tosi skeptinen sen suhteen että voiko tuosta tulla ylipäätään juomiskelpoista. Ihan turhaan. Loistava janojuoma! Kolmas satsi on nyt tekeillä. Resepti on sikäli muuttunut tuosta ylläolevasta, että tokaan erään laitettiin mukaan vähän sellaisia kakkosluokan mansikoita, ja nyt meneillään olevassa satsissa on mansikoiden lisäksi mukana tuoretta minttua ja sitruunaviipaleita. Luulen että siitä voi tulla aika hyvää :)

Edit: Selvyyden vuoksi: raparperia tai mitään muitakaan aineksia ei siis tässä ohjeessa missään vaiheessa keitetä, ryöpätä tai kypsennetä.
 
Järkytyn nyt tuota makaronilaatikkoani! Käytän nykyään niin paljon vähemmän Esim. koskenlaskijaa. Toki tuo on tosi iso annoskin kun menee kaksi pakettia jauhelihaa. On varmaan määrä mitä olen töissä tehny joskus jollakin lapsimäärälle.
 
Syksyisissä tunnelmissa valmistamme koekeittiössämme tällä kertaa semihobittilaisesti
suppilovahverohilloa.

Määrät viitteellisiä... selvyyden vuoksi ohje muokattu yhdelle litralle sieniä, kerro muiden ainesten määrät sienten arvioidun litramäärän mukaan. (Kuten mun ohjeissani aina niin määrät ovat vähän niinku sinne päin.)

1 l perattuja suppiksia ja tilkka vettä kattilaan. Keitä sienistä neste lähes kuiviin. (Selvyyden vuoksi: suppiksia ei siis kypsennetä tätä ennen.)

Lisää kattilaan 1 dl väkiviinaetikkaa, 1 dl sokeria, 2 kanelitankoa, pala kuivattua inkivääriä ja muutama kokonainen neilikka. Jos löytyy tähtianista niin pari sellaista voi heittää mukaan. Sienimäärän kasvaessa mausteita ei ole välttämätöntä lisätä ihan samassa suhteessa.

Keittele seosta hiljalleen kokoon. Tähän menee yleensä n. tunti, mutta isommassa satsissa aikaa voi kulua kolmekin tuntia. Hämmennä välillä.

Kun neste on kiehunut selkeästi kasaan, maista ja lisää tarvittaessa joko etikkaa tai sokeria. Tämä on todellakin makuasia; monessa ohjeessa sokeria on reippaasti enemmän kuin mun versiossani, joten luota omaan suuhusi. Keitä taas kasaan kunnes seos näyttää mielestäsi sopivan paksulta. Maistaa kannattaa tosiaankin vasta loppuvaiheessa ettei tule tehtyä virheliikkeitä, sitä ennen maut eivät ole tiivistyneet ja liemi vaikuttaa vetiseltä vaikkei lopputulos sitä olekaan.

Purkita hillo kuumana ja anna vetäytyä ainakin muutama päivä. Säilyvyys: pitkä, ainakin vuosi. Meillä se ei tosin säily niin kauan kun se syödään loppuun ennen kevättä. Sopii kanan ja lihan lisukkeeksi ja, kuten eilen illalla tuli huomattua, niin myös jälkiruokahilloksi (jopa meillä harrastettu happoisempi versio): paistinpannulla lämmitetty leipäjuusto ja suppishillo sopivat erinomaisesti yhteen.
 
Nyt mennään ehkä hieman hardcore-osastolle.

Mua kiinnostaa hirveästi halvempien ruhonosien ja sisäelinten käyttö. Tykkään siitä ajatuksesta, että kun eläin teurastetaan niin siitä sitten myös käytetään kaikki mahdollinen. Siitäkin huolimatta että esim. maksaa inhoan. Harrastan mm. lihalienten keittämistä luista. Hännät ovat mun mielestäni koko naudan paras osa.

Nyt oli mahdollisuus saada muutama kilo vasta teurastettua luomunautaa kohtuuedullisesti. Niihin muutamaan kiloon sisältyi lihan lisäksi myös reippaasti sisäelimiä: munuainen, neljännes maksasta, kieli ja puolikas sydän.

Olen siis aina inhonnut maksaa. Siinä on mun mielestäni kolme vikaa: haju, maku ja rakenne. Maksa jääkin avokin herkuksi. Avokki on tosin sitä mieltä, etten ole koskaan saanut hyvin valmistettua maksaa. Olen luvannut maistaa jos sitä saa jossain roosaksi pariloituna. Sydäntä (broilerin) olen syönyt ja tykkäsin joten naudankin sydämen suhteen ennuste on hyvä. Avokki rakastaa kieltä, mua se jostain syystä kammottaa. Sen sijaan munuaisten rakenne on mun mieleeni ja ulkonäkökin on ok. Ainoa pikku vika munuaisessa on ollut se tunnusomainen k*sen haju ja maku. En tiedä onko eläinlajista kiinni, ainakin lähikaupassa tarjolla oleva munuainen on yleensä sikaa.

Eilen oli siis ruokalistalla naudan munuaista. Halkaistiin se ja poistettiin rasva. Työnnettiin nenät lähelle ja todettiin että haisee niin tuoreelta ettei aleta liottelemaan. Munuainen viipaleiksi ja ruskistus pannulla. Siinä vaiheessa alkoi hieman se k*si haista. Liekitettiin korkillisella jaloviinaa ja heitettiin kattilaan muutamaksi minuutiksi kerma-sinappikastikkeeseen. Lopputulos oli taivaallinen!

Suuntaa-antava ohje:

munuaisia 100-150g/naamari

Munuaiset halkaistaan ja rasva poistetaan. Viipaloidaan ja ruskistetaan voissa. Maustetaan suolalla ja viherpippurilla. Valkopippuri kelpaa hyvin jos viherversiota ei ole. Huom. ruskista, älä paista saati keitä pannussa jottei munuainen sitkisty.

Kastike:
kermaa/smetanaa ja dijon-sinappia

Sekoita kastikeainekset, maistamalla löytyy oikea suhde. Kiehauta ja lisää ruskistetut munuaisviipaleet. Hauduta pari minuuttia. Muista taas se sitkistymisvaara. Jos sattuu tykkäämään pyyhekumista, voi toki hauduttaa pitempään.

Lisukkeeksi meillä oli uunijuureksia (perunaa, porkkanaa, sipulia...)

ps. munuaisrasvaa ei tarvitse heittää pois, se kelpaa paistorasvaksi
 
Tein äsken hirvipataa aikalailla omasta päästäni. Vähän vilkuilin parista reseptistä miten olisi hyvä maustaa ja improvisoin loput. Ja tuli kyllä tosi hyvää vaikka itse sanonkin. Ja kerrankin oikeasti kirjasin ylös mitä tein joten voin jakaa tämän teidän kanssa ja ehkä tehdä joskus jopa uudestaan itsekin :)

Hirvipata
Näillä määrillä tuli meille kahdelle juuri kahdeksi päiväksi sopivasti syötävää.

Liemi
-n. 1l vettä
-3 valkosipulin kynttä
-Laakerinlehtiä (laitoin itse 4 kun olivat aika pieniä)
-Suolaa (minun mittapuullani aika runsaalla kädellä, mutta käytän suolaa yleensä tosi vähän)
-kokonaisia maustepippureita hyväksi katsottu määrä
-Timjamia reilulla kädellä (käytin tällä kertaa kuivattua)
-Karpaloita (laitoin n. kourallisen)
-Pari lorausta punaviinietikkaa

Laita kaikki liemen ainekset pataan tai kattilaan kiehumaan (minulla käytössä valurautapata kun sopii hyvin hauduttamiseen).

Pilko hirven paisti sopiviksi kuutioiksi ja ruskista kuumalla pannulla. (En osaa sanoa käyttämäni paistipalan kokoa kun oli vaan epämääräinen möykky vaarin pakkasesta.)
Kaada lihat liemen sekaan.

Kasvikset
Voi varmasti käyttää ihan mitä kasviksia itse tahtoo mutta minulla oli tällä kertaa käytössä seuraavat ihan perus kasvikset.

-4 keskikokoista yleisperunaa
-2 suurta porkkanaa
-1 iso sipuli

Pese ja pilko kasvikset (kuoria ei minusta tällaisiin ruokiin tarvitse jos perunat eivät ole kovin rupisia tai erityisen paksukuorisia).
Paista kasviksia pannulla öljyssä ja pienessä nokareessa voita kunnes saavat vähän väriä ja kaada ne sitten liemen sekaan.
Kannattaa lisätä vähän nestettä että kasvikset peittyvät kunnolla.

Lisäsin pienen ripauksen sokeria, mutta se ei ole välttämätöntä.
Liemi on tässä vaiheessa aika happaman makuista, mutta kun kasvikset tuovat oman makunsa ja imevät liemen makuja niin se siitä tasoittuu.

Keittele ja hauduttele ruokaa parin tunnin verran (lisäsin kerran nestettä tänä aikana) kunnes liha on kunnolla pehmennyt. Jos lientä on liikaa niin voi loppuvaiheessa avata kannen niin haihtuu kyllä nopeasti.

Tämä ruoka tulee varmasti ihan yhtä hyvin uunissa kuin hellallakin, mutta kun minusta on kiva kesken ruuanlaiton maistella ja haistella ruokaa useaan kertaan niin teen mieluummin hellalla.
 
Ylös