Vuoden 2013 smialkisan säännöt

Tuli tuossa mieleen myös sellainen hyvin raju uudistusehdotus smialkisan säännöille että yksittäisten jäsenten osallistuminen esim. miitteihin tai muihin tapahtumiin jotka eivät varsinaisesti ole smialin toimintaa ei kuuluisikaan pisteytykseen. Jäin nimittäin miettimään sitä äsken enkä keksinyt miten se varsinaisesti edistää smialin toimintaa jos kolme Brandagambalaista tai kuusi Juhlapuulaista osallistuu vaikka The Miittiin tai Finconiin. Sen sijaan esimerkiksi smialconin tms. tapahtuman järjestäminen tai ohjelman järjestäminen miitissä smialporukalla tietenkin kartuttaisi pisteitä. Mutta jos yksinäni pitäisin quenya-tunnin miitissä niin sitä ei voisi laskea smialtoiminnaksi kun selkeästi se on minun juttuni, ei smialin.
Noh, idea kaipaisi hiomista. Siinä on hirmuisesti porsaanreikiä. Enkä tiedä onko se lopulta edes hyvä idea, mutta tuli vaan mieleen. Ei olisi sitäkään ongelmaa että onko joku nyt järjestävänä osapuolena miitissä vai smialin kanssa järjestämässä ohjelmaa miitissä.
 
Voisihan sääntöjä muuttaa niinkin, että ylipäätään mitään pisteitä saisi vain yhdessä tehdyistä asioista. Sääntöjen yksi tarkoitus on kuitenkin ollut kannustaa myös yksittäisiä jäseniä tekemään oman osaamisensa ja/tai kiinnostuksensa puitteissa asioita seuran hyväksi ja sekä kansoittamaan seuran tapahtumia että tekemään seuraa näkyväksi muiden järjestämissä tapahtumissa. Mutta laitetaan idea korvan taakse seuraavaa kisakierrosta varten.
 
Eikö esimerkiksi miitteihin osallitumisesta saatavat pisteet voida myös nähdä kannustimena osallistua seuran järjestämään toimintaan? Samanlaista ajattelua taisi olla myös Kontuwikin kanssa hääräilemisestä annettavilla pisteillä. Vaikkei Tolkien-seuran järjestämiin tapahtumiin osallistuminen suoraan liity nimenomaan smialeihin, niin liittyy se kuitenkin yleiseen tolkienismiharrastuneisuuteen (joka on tästä eteenpäin oikea sana), ja minusta sellaisesta yleisestä aktiivisuudestakin olisi ihan paikallaan saada pisteitä.

Edit: Tämä taisi olla 1 000. viestini. :D
 
Ylös