Tietokilpailu (ei googlaajille yms.)

Ah, viimeinen vihje yhdistettynä edelliseen (ja Reaganiin) tuo vastustamattomasti mieleeni (nuorena miehenä useinkin Yhdysvalloissa käyneen) Fidel Castron!
 
Kas, siirrytäänpä lintujen ihmeelliseen maailmaan. Kysymys siis kuuluu "Mikä lintu?" ja annan lisää vihjeitä sitä mukaa kun vastauksia tulee (ellei sitten heti tule oikeaa).

Aloittakaaamme muinaisista kreikkalaisista. Meidän lintumme on nimittäin jumalten kuningattaren Heran tunnus. Johtuen siitä että Zeus tekeytyi täksi linnuksi ryhtyessään vikittelemään Heraa. Ja onnistuikin. Taas. Mutta ei puhuta Zeuksesta vaan linnusta. Siis mikä lintu?
 
Joutsen on tosiaan se lintu, jonka nahkoihin (ja höyheniin) Zeus pukeutui vietellessään Ledan (joka sittemmin muni kaksi munaa, joista tosin vain toinen oli Zeus-joutsenen hedelmöittämä; tästä alkunsa saaneisiin monipolvisiin ja sangen verisiin tapahtumiin emme nyt puutu), ja riikinkukkokin liittyy Heraan, joka kiinnitti sen pyrstöön satasilmäisen Argos-jättiläisen silmät (tähänkin liittyy monipolvinen ja sangen verinen tapahtumaketju, lehmiä, hyväksikäytettyjä ihmisnaisia, mustasukkaisuutta, vihaa ja petturuutta, mutta emme puutu siihenkään) eikä kotka ole vallan huono arvaus Zeuksen näkökulmasta, sillä kotkahan on ylijumalan ikioma lintulemmikki, viestinviejä ja -tuoja, vähän niin kuin Manwëllakin... mutta meidän lintumme on vielä piilossa.
[ja nyt ylitämme aasinsillan..]​
Piilossa olivat myös tarkka-ampujat rintaman takana pudottamassa vihollisen pahaa-aavistamattomia (tai no, kyllähän sodassa kaikki varmaan aavistivat pahaa kaiken aikaa) sotilaita muonavahvuudesta. Lintumme (tällä ei ole mitään tekemistä kreikkalaisen mytologian kanssa, vaikka tapahtumat ovatkin sangen verisiä) on siis tarkka-ampujan "lempinimi", jos nyt sanaa 'lempinimi' noista vaanijoista kehtaa käyttää.

Kysymys on siis sama kuin aluksikin: Mikä lintu?
 
Ei kaik' mik kiiltää kultaa lie, mutta harakkapa tästä vähän välittää. Ja koska kaikki kiiltävä houkuttaa myös tarkka-ampujaa, voisi se olla lempinimenä tälle ryhmälle, vaikken ole koskaan sellaisesta kuullut. Lukitsen vastauksen. Harakka.
 
Tarkka-ampujista puhuttaessa ei ole kyllä muuta vaihtoehtoa kuin lokki. Ne kun herkästi pudottelevat pommejansa pahaa-aavistamattomien uhriensa päälle.
 
Koska ensimmäinen vihjekin toki on yhä voimassa, totean tähän, että harakka ei ole Heran vaan viininjumala Bakkhuksen/Dionysoksen lintu.

Vaikka tikka puolestaan on roomalaisten sodanjumalan Marsin lintu (Huom. Kreikkalaisten Ares, jonka roomalaiset yhdistivät Marsiin, ei ole samalla tavalla yhteydessä tikkoihin) tämä ei kanna tarkka-ampujiin saakka. Niin, ja jumalakin on toinen, vaikka Mars onkin Junon poika ja Juno on roomalaisten vastine Heralle.

Lokkikaan ei valitettavasti ole oikein. Ajatelkaapa tarkka-ampujaa. Kaukana linjojen takana hän kiipeää puuhun kiikaritähtäimellä varustettu kivääri mukanaan ja aloittaa julman työnsä. Vaihtaa välillä puusta toiseen (sillä vihollisen tarkka-ampujat väijyvät myös häntä) ja jatkaa. Siis metsälintu joka viihtyy puissa.

Seuraava vihje: lintumme on esiintynyt myös erään Suomen kaupungin nimessä, mutta nykyään Suomen kaupunkien nimistöstä linnun nimeä ei löydy.
 
Kajautan täten Kointähdelle onnitteluhuudon ja siteeraan samalla repliikkiä mainiosta sarjakuva-albumista Asterix ja alppikukka: Kukkuu!

Cuculus canorus vieköön (munatkin pesästä)! Toden totta ja tosiaan, kyseinen kaupunki on rakastetun johtajamme, ikuisesti erehtymättömän ja oikeamielisen valtiovarainministerimme Aljaksandr Stubbin isän Göran Stubbin syntymäkaupunki Käkisalmi. Tarkka-ampujan nimitys oli 'käki', ja Zeus tuli riiaamaan (sisartaan) Heraa täytenä käkenä.

Siis frater Lucifer jatkakoon ihmisten kiusaamista pirullisilla kysymyksillä.
 
Joku japanilainen sotilashenkilö tulee ekaks mieleen. Vanhana judokana arvaan että koska nimessä on sana ashi eli jalka, niin kyseessä on jalkaväen sotilas.
 
Huskylla meni kerrasta oikein! Samurait eivät tosiaan taistelleet keskenään, vaan joukossa oli myös jalkaväen alempisyntyisiä sotilaita.
 
Presidentti Urho Kekkonen on nimennyt erään kalan nimellä, jolla se nykyään tunnetaan. Mikä kala on kyseessä?
 
Ylös