Kirjaudu / luo oma tunnus

 ? 

Gandalf

Arda

Arda oli se paikka Eässa, joka oli valittu Ilúvatarin Lasten asuinpaikaksi ja annettu Esikuningas Manwën hallittavaksi. Litteästä Maasta puhuttaessa Tolkien selitti Ardan tarkoittavan Maata (engl. Earth), johon hän todennäköisesti sisällytti myös taivaat ja ympäröivän meren. Kun Tolkien Tarun Sormusten herrasta julkaisun jälkeen suunnitteli muuttavansa mytologiansa enemmän nykyisen maailmankuvan mukaiseksi, hän määritteli Ardan tarkoittavan "aurinkokuntaa".

Legendariumin kertomukset tapahtuvat Amanin ja Keski-Maan mantereilla. 1930-luvulla kirjoitetun Ambarkantan ja siihen liittyvien karttojen mukaan Ardassa oli myös kaksi muuta mannerta, Pimeä Maa etelässä ja Auringon maat idässä. Näihin mantereisiin ei kuitenkaan ole suoria viittauksia myöhemmissä kirjoituksissa.

Sisällysluettelo

Määritelmiä

Sana arda maailman nimenä esiintyy ensimmäisen kerran 1940-luvulla.[1] Seuraavassa on epätäydellinen lista Tolkienin ilmoittamista selityksistä ja käännöksistä tälle käsitteelle jaoteltuna sen mukaan, millaisesta maailmankuvasta on kulloinkin kyse:

"Litteän Maan" versiossa ennen Maailman Muuttumista

Ambarkantan kaavion I otsikon sana Ilu (maailma) on joskus myöhemmin korjattu muotoon Arda. Tämä antaa ymmärtää, että Arda tarkoitti samaa kuin Ambarkantan käsite Ilu eli sisälsi Ambarin (Maan) lisäksi myös taivaat, auringon, kuun ja tähdet.[2]

1940-luvun lopun Ainulindalën versioissa Arda käännetään yksinkertaisesti "Maaksi" (engl. Earth) ilman tarkempia selityksiä.[3] Vuonna 1951 kirjoitetun muistiinpanon mukaan Arda on "Elvish name of Earth = our world".[4]

"Litteän Maan" versiossa Maailman Muuttumisen jälkeen

Ambarkantan kaavion III perusteella taivaan kolme kerrosta säilyivät jossakin muodossa, kun Maailman Muuttuminen teki Maasta pallonmuotoisen. Nimeä Ilu ei kuitenkaan esiinny tässä kaaviossa.

"Pyöreän Maan" versiossa

Niissä myöhäisessä kirjoituksissa, joiden mukaan aurinko on ollut olemassa alusta asti ja Maa on aina ollut pyöreä, Arda määritellään yksiselitteisesti tarkoittamaan koko aurinkokuntaa. Maa-planeetta on nimeltään Ambar tai Imbar. Ks. artikkeli Ambar.

Muita nimiä

Ardaa kutsutaan Silmarillionissa Ardan valtakunnaksi (engl. Kingdom of Arda),[5] myös kirjoitusasussa Ardan Valtakunta,[6] ja Maan Valtakunnaksi.[7]

Viitteet

  1. HoME IX, 312
  2. HoME IV, 242; HoME X, 29
  3. Esim. HoME X, 12
  4. HoME X, 7
  5. Silm. 37
  6. Silm. 20
  7. Silm. 25
Haettu osoitteesta http://kontu.info/wiki/Arda