Beregond (2700-2811 K.A.) oli Gondorin kahdeskymmenes hallitseva käskynhaltija. Hän oli Berenin poika. Beregondin ainoa lapsi puolestaan oli vuonna 2752 syntynyt Belecthor.
Vuoden 2758 syksyllä, Beregondin isän ollessa jo vanha, Gondoria vastaan hyökkäsi Umbarista kolme pitkään valmisteltua laivastoa, jotka laskivat maihin monin paikoin rannikolla aina Rautkymin suuta myöten. Samaan aikaan Rohan joutui hyökkäyksen kohteeksi sekä lännestä että idästä. Gondorin oli kuitenkin ensin selvittävä omista ongelmistaan, ennen kuin apua saatettiin lähettää pohjoiseen. Talvi oli pitkä ja kylmä - myöhemmin se muistettiin nimellä Ikitalvi - mutta Valkoisten Vuorten eteläpuolelle se ei käynyt yhtä pahana. Jo ennen kevään tuloa Beregondin onnistui karkottaa umbarilaisten joukot ja lähettää sitten heti apua myös Rohaniin. Beregondin sanotaan vetäneen sotapäällikön taidoissa vertoja esi-isälleen Boromirille, ja hänen noustessaan käskynhaltijaksi vuonna 2763 Gondor alkoi taas voimistua.
Vielä Beregondin aikana käytiin kaukana pohjoisen Sumuvuorilla Kääpiöiden ja örkkien sotaa. Sodan kääpiöiden voitoksi vuonna 2799 päättäneen Azanulbizarin taistelun jälkeen pakenevat örkit virtasivat etelään ja koettivat asettua Valkoisille Vuorille. Vuosia kestäneissä kahakoissa ne onnistuttiin torjumaan ja muodostuneet örkkipesäkkeet hävitettiin.
Lähteet: TSH III, Liite A I 4, s. *** / *** / 413 / *** / ***; HoME XII, s. 205-206.
Huom. Nimeä Beregond kantoi myös Minas Tirithin Linnan Kaartin sotilas, josta tuli Neljännellä Ajalla ruhtinas Faramirin Valkoisen Komppanian päällikkö, ks. Beregond (Valkoisen Komppanian päällikkö).