Christopher Frank Carandini Lee (s. 27. toukokuuta 1922, Lontoo, Englanti) on englantilainen näyttelijä joka esitti Sarumania Peter Jacksonin The Lord of the Rings-trilogiassa. Lee olisi halunnut Gandalfin rooliin, mutta oli jo liian iäkäs sen vaatimiin fyysisiin suorituksiin. Christopher Leellä on nimissään maailmanennätys elokuvaroolien määrässä: hänen lasketaan näytelleen yli 220:ssä filmiroolissa. LOTR-trilogian ohella hänet muistetaan erityisesti Tähtien Sota-elokuvista ja 1950 ja -60-lukujen halpisleffojen Kreivi Draculana.
Christopher Lee tuli Suomeen vapaaehtoisena talvisodan aikana, mutta ei alaikäisenä päässyt rintamalle. Suomessa hän on käynyt tähän mennessä neljästi. Maisemien lisäksi häntä vetää tänne ooppera - Lee on saanut klassisen laulukoulutuksen. Toisen maailmansodan aikana Lee palveli Ison-Britannian ilmavoimissa ja tiedustelupalvelussa - Peter Jackson on kertonut että ohjatessaan Leetä kohtauksessa jossa Gríma Kärmekieli puukottaa Sarumania selkään tämä oli kertonut tietävänsä tarkalleen minkälainen ääni ihmisestä oikeasti vastaavassa tilanteessa pääsee. Jackson päätti olla väittämättä vastaan.
Lee on ainoa Jacksonin LOTR-trilogian tekijätiimistä joka on tavannut J.R.R. Tolkienin. Hän on kertonut tapanaan olevan lukea Taru Sormusten Herrasta joka vuosi uudelleen.
Christopher Leen Tolkien-äänirooleja on ainakin seuraavilla levyillä: