Kirjaudu / luo oma tunnus

 ? 

Gandalf

Christopher Tolkien

Christopher John Reuel Tolkien (s. 21.11.1924) on kolmas J.R.R. Tolkienin neljästä lapsesta. Jo hyvin nuorena hän kuunteli innokkaasti isänsä tarinoita, ja ollessaan toisen maailmansodan aikana Etelä-Afrikassa koulutettavana RAF:n lentäjäksi hänen isänsä lähetti hänelle valmistuvassa olevan Tarun Sormusten Herrasta osia jatkokertomuksena luettavaksi. Christopher Tolkien piirsi isänsä luonnosten pohjalta kartan vuosina 1954-1955 ensimmäisen kerran ilmestyneeseen teokseen.

Isänsä tavoin Christopher Tolkienista tuli englannin kielen tutkija ja opettaja Oxfordin yliopistossa. Tieteellisen uransa lisäksi hän teki suurtyön isänsä jälkeenjääneiden kirjoitusten toimittajana. Ensimmäiseksi hän valikoi ja toimitti Silmarillionin vuonna 1977 (suom. 1979), tämän jälkeen Keskeneräisten tarujen kirjan (Unfinished Tales) vuonna 1980 (suom. 1986) ja lopulta 12-osaisen The History of Middle-earth –sarjan vuosina 1983-1996 (hakemisto-osa 2002). Hän on myös avustanut Humphrey Carpenteria isänsä kirjekokoelman (The Letters of J.R.R. Tolkien) toimittamisessa.

Nykyään Christopher Tolkien asuu Ranskassa puolisonsa Baillie Tolkienin kanssa. Christopherin arveltiin jo vetäytyneen lepoon aktiivisesta julkaisutoiminnasta kunnes syyskuussa 2006 uutisoitiin keväällä 2007 julkaistavasta kirjasta Húrinin lasten tarina, joka kokoaa kyseisen tarinan yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Omalla tavallaan kirja on siis ollut työn alla jo yli kolmekymmentä vuotta, siitä lähtien kun Christopher 1970-luvulla otti tehtäväkseen julkaista isältään jälkeenjääneitä papereita.

Tämä sivu

Muilla kielillä

Testatut selaimet