Cuiviénen eli Heräämisen Vesi oli Helcarin sisämeren lahti kaukana itäisessä Keski-Maassa Esiajoilla. Sen rannalla ensimmäiset haltiat heräsivät Ilúvatarin asettamasta unestaan vala Vardan sytytettyä taivaalle uusia, kirkkaampia tähtiä. Haltioiden heräämisestä Cuiviénenin rannalla kertoo satu Cuivienyarna.

Cuiviénenilta itään kohosivat Orocarni, Idän vuoret, joilta laski lahteen lukuisia puroja. Niinpä juoksevan veden solina oli ensimmäinen ääni, jonka haltiat herätessään kuulivat, ja ensimmäisenä he näkivät yllään kaartuvan tähtitaivaan. Siksi haltiat rakastavat eniten veden soitantoa ja tähtien sytyttäjä Varda Tintallë on heidän eniten arvostamansa vala.

Heräämisen Veden ääreltä haltiat löysi Oromë ollessaan metsästysretkellä Keski-Maan saloilla, käännyttyään pohjoiseen Orocarnin varjoon ja saavuttuaan viimein Helcarin rannoille. Oromë kutsui haltiat seuraamaan itseään kauas länteen, Valinorin Puiden valoon. Haltiat kuitenkin empivät, sillä he olivat jo ehtineet rakastua Keski-Maan tähtivaloon. Oromë vei ensin kolme rohkeaa haltiaa käymään Valinorissa - nämä haltiat olivat Ingwë, Finwë ja Elwë. Näiden suosituksesta suurin osa haltioista lähti Suurelle Matkalle länteen, mutta oli monia niitäkin, jotka jäivät. He olivat avari, haluttomat. Heidän kohtaloistaan ei tiedetä paljoakaan.

Myöhempinä aikoina maat muuttivat muotojaan ja eldar tapasivat sanoa, ettei "Cuiviénenille enää ole paluuta". Vaikka sanonnalla oli eittämättä varsin vahva symbolinen merkitys, vihjaa se myös ettei lahtea enää konkreettisesti ollut olemassa, ainakaan samassa muodossa kuin Esiaikoina.

Lähteitä: Silm. s. 55-57, 59-61