Ilúvatarin Lasten Ensimmäinen Aika (engl. First Age of the Children of Ilúvatar) alkoi haltioiden heräämisestä ja päättyi Morgothin kukistumiseen Suuressa Taistelussa. Ensimmäisen Ajan alkaessa aikaa laskettiin Puiden vuosina eli valarin vuosina. Lähellä Ajan loppua Aurinko ja Kuu nousuvat ensimmäisen kerran ja auringon vuosien laskeminen alkoi.
Nimitys "Ilúvatarin Lasten Ensimmäinen Aika" ja määritelmä tämän ajanjakson alkuhetkestä esiintyvät Annals of Amanissa (HoME X, 51) ja The Tale of Yearsin viimeisessä versiossa (HoME XI, 342), jotka Tolkien kirjoitti noin vuonna 1951. Tavallisesti tätä Aikaa kutsutaan vain "Ensimmäiseksi Ajaksi" (engl. First Age), eikä sen alkuhetkeä määritellä tarkemmin. Kuitenkin Tarun Sormusten herrasta liitteessä F sanotaan noldorin palanneen Keski-Maahan Ensimmäisen Ajan lopulla (engl. at the end of the First Age, suomennoksen 3. laitoksessa vain "Keski-Maahan maanpakoon palanneet suurhaltiat" ilman mainintaa ajankohdasta). Myös liitteen B luonnoksessa Ensimmäisen Ajan sanotaan olleen Ajoista pisin (HoME XII, 172).
Se laajalle levinnyt käsitys, että Ensimmäinen Aika olisi alkanut Auringon ensinoususta ja olisi nimeltään "Auringon Ensimmäinen Aika", ei tiettävästi saa tukea Tolkienin kirjoituksista.
Sisällysluettelo |
Annals of Amanin mukaan haltiat heräsivät Cuiviénenilla valarin vuonna 1050, ja Aurinko ja Kuu nousivat ensimmäisen kerran vuonna 1500. (Jälkimmäinen vuosiluku ilmoitetaan myös Grey Annalsissa: HoME XI, 29–30).
Valarin ajanlaskun alkuhetki oli Puiden ensikukinta. Yksi valarin vuosi oli Annals of Amanin määritelmän mukaan pituudeltaan 9,582 aurinkovuotta (HoME X, 50, 59). Kun siis lasketaan yhteen 450 valarin vuotta ja sitä seuranneet vajaat kuusi auringon vuosisataa, Ensimmäinen Aika kesti hieman alle viisi tuhatta aurinkovuotta.
Katso: Puiden vuodet
Lähde: Kjell Arne Brudvik, The Grey Havens
Käännös: Vesa Piittinen
Tämä artikkeli kaipaa tarkistamista tai täydennystä. Voit auttaa KontuWikiä kirjoittamalla lisää tähän artikkeliin.