Fram oli kuulu pohjalaispäällikkö, joka surmasi Harmaavuorten Scatha-lohikäärmeen.
Framin isä Frumgar johdatti éothéodin kansan vuonna 1977 Kolmatta Aikaa pohjoiseen Anduinin latvoille ja perusti sinne Éothéodin maan. Luultavasti Fram syntyi jo kansan aiemmilla asuinsijoilla Otavankalteen ja Kurjenmiekkakenttien välimailla, mutta varmaa tietoa hänen synnyinajastaan ei ole.
Éothéodissa pohjalaisten uhkana olivat kuitenkin lohikäärmeet, joita tuohon aikaan asusti Harmaavuorilla. Mutta Fram surmasi noista hirmukäärmeistä mahtavimman, Scathan, ja siten ajoi muut pakosalle pitkäksi aikaa taaten rauhan Éothéodiin. Kuinka Fram onnistui tässä uroteossa, sitä eivät tunnetut lähteet kerro - jokatapauksessa kyseessä oli harvinaislaatuinen saavutus, joka tuskin onnistui ilman juonia, ovelaa strategiaa tai suurta onnea.
Scathan aarteen myötä Framista tuli suunnattoman rikas, mutta hän joutui riitoihin kääpiöiden kanssa. He nimittäin vaativat Scathan aarretta itselleen, ja sikäli varmasti oikeutetusti, että suuren osan aarteista Scatha oli epäilemättä vienyt alunperin juuri kääpiöiltä. Fram kuitenkin vastasi kopeasti ja lähetti kääpiöille vain lohikäärmeenhampaista tehdyn kaulakorun ja sen kera viestin: "Tämänveroisia jalokiviä ette aarrekammioistanne löydä, sillä niitä on vaikea hankkia." Loukkaus maksoi Framille kenties hänen henkensä, sillä hänen sanotaan päättäneen päivänsä kääpiöiden käsissä. Kysymys siitä käytiinkö tapauksen yhteydessä laajemminkin sotaa kääpiöiden ja éothéodin välillä on jäänyt historian hämärään, mutta yhtäkaikki kansojen välillä ei sittemmin juuri lämpimiä tunteita tuhlattu.
Framin mukaan nimettiin Éothéodin ainoa linnoitus, Framinlinna Ylä-Pitkän ja Varjoveden yhtymäkohdassa. Kenties Fram itse rakennutti linnan, mutta saattaa myös olla, että se oli rakennettu jo ennen hänen aikaansa tai vasta sen jälkeen, ja hän vain lainasi sille nimensä. Mikäli éothéod todella kävivät sotaa kääpiöiden kanssa Framin aikana, linnoitus epäilemättä olisi ollut hyödyksi.
Framin perijästä ei ole tietoa eikä häntä seuranneista Éothéodin herroista ennen Léodia Eorl Nuoren isää liki viisisataa vuotta myöhemmin. Perimätiedon mukaan sukulinja ei kuitenkaan katkennut.