Ohjattu sivulta
Hobitti (2010)
Hobitti (lopullinen nimi vahvistamatta) on Guillermo del Toron ohjaama, J.R.R. Tolkienin kirjaan Hobitti eli Sinne ja takaisin perustuva elokuva, joka saa ensi-iltansa näillä näkymin joulukuussa 2011. Elokuvan tuottajina toimivat Peter Jackson ja Fran Walsh. Hobitin kanssa peräkkäin kuvataan sen ja Taru Sormusten Herrasta -trilogian välille kuroutuva kakkoselokuva, joka on määrä julkaista vuosi Hobitin jälkeen, joulukuussa 2012. Suunnitelman mukaan vuosi 2009 on varattu elokuvien esituotannolle ja vuosi 2010 kuvauksille.
Tekijät
Taru Sormusten Herrasta -elokuvien näyttelijöistä Ian McKellen (Gandalf) on itse ilmoittanut olevansa mukana elokuvassa, ja myös Andy Serkis (Klonkku) on ainakin epäsuorasti antanut näin ymmärtää.4, 5 Del Toron mukaan hänen luottonäyttelijällään Doug Jonesilla on luultavasti jokin rooli Hobitissa.6
Tärkeimpiä tiedotteita
| 18.12.2007
| Ensimmäinen virallinen lehdistötiedote. Ohjaajasta ei ole vielä tietoa, julkaisuvuosiksi ilmoitetaan aluksi 2010 ja 2011.1
|
| 24.4.2008
| Guillermo del Toron vahvistetaan ohjaavan molemmat elokuvat.2
|
| 24.5.2008
| Del Toro ja Jackson vastaavat fanien kysymyksiin chatissa. Suunnitelluiksi ensi-illoiksi ilmoitetaan joulukuu 2011 ja joulukuu 2012.3
|
Aiheesta muualla
Viitteet