Legolas oli Synkmetsän haltioiden kuninkaan Thranduilin poika. Yksi Sormuksen Saattueen jäsenistä. Nimi tarkoittaa Viherlehteä (eng. Greenleaf).
Vaikka Legolas ja hänen isänsä, Synkmetsän kuningas Thranduil, hallitsivat salohaltioita, olivat he itse sindarilaista sukua. Synkmetsän haltiavaltakunta on tässä mielessä yhteneväinen Lórienin valtakuntaan, jossa samalla tavoin sindar-haltiat johtivat salohaltioita.
Legolaksen syntymäaikaa ei tiedetä. Hänen voi kuitenkin päätellä syntyneen ennen sekä Aragornia että Gimliä ja täten olleen elossa Hobitin tapahtumien aikoihin: hän on mahdollisesti ottanut osaa Viiden Armeijan Taisteluun. Sormuksen Sodan aikoihin Aragorn ja Gimli olivat 87- ja 139-vuotiaat, ja Legolas viittaa heidän olevan (paljon) nuorempia mainitessaan heidän olevan "lapsia" kun hän pohtii Fangornin Metsän ikää:
Syksyllä 3019 KA Legolas oli saapunut Rivendelliin isänsä sanansaattajana kertomaan Sméagolin eli Klonkun paosta: tästä hän pääsi kertomaan Elrondin Neuvonpidossa. Hänet valittiin Sormuksen Saattueeseen ja hän seurasi Sormuksen Viejää Frodo Reppulia Parth Galenille saakka.
Kun Frodo ja hänen palvelijansa Samvais Gamgi lähtivät kahdestaan kohti Mordoria ja kun Saattueen leiriin hyökänneet örkit olivat ryöstäneet mukaansa kaksi muuta hobittia, Peregrin Tukin ja Meriadoc Rankkibukin, Legolas lähti ajamaan näitä takaa yhdessä Aragornin ja Gimlin kanssa. Nämä Kolme Ajomiestä eivät saaneet örkkejä kiinni ennen kuin Éomerin johtamat Rohanin Ratsastajat olivat surmanneet ne kaikki Fangornin Metsän reunassa.
Tavattuaan uudestisyntyneen Gandalfin metsässä lähti uusi nelikko Edorasiin tapaamaan kuningas Théodenia. Lopulta heidän tiensä Rohanissa johti Ämyrilinnan taisteluun, jossa Legolas ja Gimli kilpailivat keskenään siitä, kumpi surmaa enemmän örkkejä: Gimli voitti tämän kisailun luvuin 42 - 41.
Helmin Syvänteestä Legolas jatkoi matkaansa Aragornia seuraten ensin Orthanciin seuraamaan, miten Gandalf teki lopun Sarumanin mahdista ja sitten Kuolleiden Kulkuteiden ja merirosvojen kukistamisen kautta Pelennorin kenttien taisteluun. Tästä edelleen hän seurasi Aragornia Minas Tirithistä viimeiseen katkeraan taisteluun Mordorin Mustan Portin edustalle. Tämän taistelun aikana Sormuksen Viejä sai Klonkun avustuksella päätökseen tehtävänsä tuhota Mahtisormus; Sauron oli kukistettu ja Barad-dûrin muurit sortuivat.
Sodan päätyttyä hän saattoi lähteä ystävänsä Gimlin kanssa matkalle, josta he olivat aiemmin sodan aikana sopineet: Gimli esitteli Legolasille Aglarondin kimaltelevat luolat ja Legolas vei Gimlin Fangornin Metsään. Myöhemmin Legolas toi isänsä valtakunnasta haltioita työskentelemään Minas Tirithin uudelleenrakentamisen parissa sekä asumaan Ithilieniin. Mutta kun Aragorn väsyi elämäänsä vuonna 120 NA, päätti Legolas lähteä Suoraa Tietä pitkin Ammoiseen Länteen. Hän rakensi itselleen harmaan laivan ja poistui Keski-Maasta viimeisenä Sormuksen ritareista. Joidenkin mukaan kääpiö Gimli purjehti hänen mukanaan Länteen. Legolas oli mitä ilmeisimmin viimeinen haltia, joka lähti laivalla Keski-Maasta.