Lumottu joki (engl. Enchanted River) virtasi Synkmetsän puiden alla Synkmetsän Vuorilta Metsävirtaan. Sen vesi oli tummaa ja - kuten joen nimikin antaa ilmi - lumottua. Se joka joi Lumotun joen vettä tai kylpi siinä, vaipui unohduksen uneen. Noin puolimatkassa joen pituutta sen ylitti Haltiapolku, joka johti metsän poikki. Polun kohdalla oli joen aikoinaan ylittänyt puinen silta, joka oli kuitenkin lahonnut niin ettei siitä ollut enää juuri mitään jäljellä Kolmannen Ajan lopulla. Sen sijaan joen rannassa oli vene ylityksiä varten. Arvatenkin polkua käyttivät lähinnä Thranduilin salohaltiat ja venekin oli epäilemättä heidän tuomansa.
Kun Bilbo ja Thorinin kääpiöt matkallaan Yksinäiselle Vuorelle ylittivät jokea, kaatui Bombur jokeen ja vaipui päiviä kestäneeseen uneen. Sen aikana hän uneksi hilpeistä haltiakuninkaan pidoista puiden alla. Kun hän viimein heräsi, hän oli unohtanut koko matkanteon vaiheet Hobittilasta lähtien.
Lähteet: Hobitti, s. */149-152/*, */156/*