Kaikelle ei ole olemassa saneltua sääntöä. Tällä sivulla on tarkoitus kertoa keskustelualueen taustalla pyörivistä toimintatavoista, jotka eivät muuta kautta välttämättä tule ilmi.
Pääsääntöisesti emme poista käyttäjiä. Perusteena tälle on se kokemus, että käyttäjät tulevat usein takaisin, vaikka syystä tai toisesta ovat jonakin hetkenä halunneet tunnuksensa poistaa. Tästä käytännöstämme on tähän asti vain positiivista kokemusta, sillä takaisin palanneet ovat olleet kiitollisia siitä, ettei heidän tunnusta oltukaan poistettu. Vaikka he olivat sitä alunperin pyytäneet.
Tämä ei tarkoita että olisimme tässä säännössä ehdottomia, mutta perusteluiden tulee tunnuksen poistolle olla kyllin vankat ja hyvin perustellut, sillä katsomme haitat tunnuksen poistolle suuriksi mm. keskustelujen myöhemmän seuraamisen kannalta. Poistettujen tunnuksien viestit menettävät tyystin identiteettinsä eikä niitä voi enää palauttaa jollekin tietylle tunnukselle.
On kuitenkin olemassa myös kaksi poikkeustilannetta, jolloin poistamme tunnuksia. Ensimmäinen on selkeämpi tapaus, eli spammi- ja mainosbotit. Nämä poistamme välittömästi kun sellaisen havaitsemme, olkootkin ettei näitä usein pääse suojauksiemme lävitse.
Toinen tapaus on tunnukset, joita ei ole koskaan aktivoitu sähköpostitse. Kaikki tunnukset on aktivoitava sähköpostin kautta. Mikäli tunnuksen sähköposti ei mene perille ja tunnuksen rekisteröijä ei ota meihin yhteyttä, emmekä me saa häneen yhteyttä esimerkiksi virheellisen sähköpostiosoitteen takia, poistamme tunnuksen automaattisesti jonkin ajan kuluttua sen rekisteröinnistä. Tästä ei ole haittaa, sillä tunnusta ei ole koskaan käytetty, se on vain luotu.