Peikkokorpi (engl. Trollshaws) oli nimensä mukaisesti Kolmannen Ajan lopulla peikkojen vaivaama asumaton ja mäkinen metsäseutu Maitokymin ja Kohuveden välimailla, Itä-länsi-tien pohjoispuolella itäisessä Eriadorissa.
Aikoinaan alue oli kuulunut Rhudaurin kuningaskuntaan, joka oli jäänyt Angmarin vaikutuspiiriin. Tuolloin olivat pahan alaiset ihmiset rakentaneet kukkuloille linnoja ja torneja, mutta yli vuosituhatta myöhemmin niistä oli jäljellä vain raunioita metsän seassa.
Kolmannen Ajan 2900-luvun alkupuolella asui metsässä peikkokolmikko Viljami, Bertti ja Tom. Lopulta heidän kohtalokseen päätyi Thorinin johtama kääpiöiden retkue vuonna 2941, ja erityisesti velho Gandalf, joka ovelasti viivytti peikkoja niin että nämä altistuivat auringon säteille ja muuttuivat kiveksi.
Myös Sormuksen Viejä kumppaneineen kulki Peikkokorven halki matkallaan Konnusta Rivendelliin vuoden 3018 KA syksyllä; he näkivät peikkojen luolan ja kiveksi muuttuneet peikot (TSH I/1.12., s. 292-295 / 186-188 / 275-277 / 339-342 / 217-218).
Huom. Frodon muisteluja kuvattaessa (TSH I/1.12., s. 288 / 183 / 271 / 334 / 213) käytetään metsästä myös nimeä Peikkometsä (engl. Trolls' wood). Tällöin viitataan erityisesti Bilbon kohtaamiin kolmeen peikkoon.