Kirjaudu / luo oma tunnus

 ? 

Gandalf

Rankkibuk

Rankkibukit (engl. Brandybuck) on vanha kontulainen suku, joka polveutui Ikäbukeista ja siten aivan alkujaan Bucca Nevalaisesta, joka oli Konnun ensimmäinen thain. Hänen jälkeensä seurasi kymmenen ikäbuk-thainin ketju, kunnes kahdestoista thain, Gorhendad Ikäbuk, ylitti Rankkivuon ja asettui asumaan Bukinmaahan. Hän vaihtoi sukunimensä Rankkibukiksi ja aloitti Rankkihovin suurten smialien rakennustyön. Rankkihovin ympärille muotoutui Bukinpurin kylä.

Rankkibukeista muodostui hyvin vahva suku, joka oli hyvin itsenäinen muusta Konnusta vaikka heidän muodostamansa Bukinmaa tunnustettiinkin osaksi Kontua. Heitä pidettiin muualla Konnussa outoina muun muassa siksi, että he lukitsivat ovensa yöksi. Tämä tapa johtui pitkälti Vanhan Metsän läheisyydestä.

Suvun päämiehenä toimi Bukinmaan Herra. Nimityksen otti käyttöön Gorhendad Rankkibuk ja päämiehille muodostui tavaksi ottaa lisänimi: esimerkiksi Gormadoc Suurkaivaja, Saradoc Kullankylväjä sekä, kenties kaikkein tunnetuin, Meriadoc Mahtava. Bukinmaan Herralla oli Kolmannen Ajan lopussa vain nimellistä valtaa kuten thainilla ja Länsikairan Vartijalla.

Etymologia

  • Rankki tulee Rankkivuosta. Nimen alkuperäisen muodon branda tarkoittaa rajaa tai rajamaata. Englanninkielinen versio brandy on väännös tästä sanasta.
  • buk tulee Bucca Nevalaisen etunimestä. Muinaisenglannilla bucc tarkoittaa uroshirveä ja bucca puolestaan urosvuohta. Edellinen on mainittu lähinnä koska herra Tolkien itse on maininnut sen mahdollisena vaihtoehtona englanninkielisen buck-sanan merkitykselle.

Katso myös

Tämä sivu

Muilla kielillä

Testatut selaimet