Sindar (engl. Sindarin), harmaahaltiakieli, oli useimpien läntisen Keski-Maan haltioiden kieli Kolmannella Ajalla. Noldorilaista ja sindarilaista alkuperää olevien haltioiden lisäksi sen olivat omaksuneet mm. Lórienin salohaltiat. Ihmisistä sindaria käyttivät dúnedain, joille se oli sivistyskieli ja númenorilaisen syntyperän merkki. Toisaalta sindar oli heidän keskuudessaan menettämässä asemaansa yhteiskielelle. Sormuksen Sodan aikaan sindaria osasi vain pieni osa Gondorin väestöstä, ja vielä harvemmat käyttivät sitä päivittäin.
Englanniksi: Sindarin (laina quenyasta), Grey-elven.
Harmaahaltiakieli syntyi Beleriandin sindar-haltioiden keskuudessa heidän jouduttuaan eroon muusta teleristä. Koska kielet muuttuivat Keski-Maassa paljon nopeammin kuin Kuolemattomilla Mailla, sindarista kehittyi selvästi Amanin haltiakielistä poikkeava kieli. Oli silti mahdollista nähdä, että se oli läheisempää sukua Amanin telerille kuin quenyalle. Esimerkiksi kummassakin teleriläisessä kielessä quenyan qu:ta vastasi p (esim. quenyan quen 'eräs, joku', telerin ja sindarin pen; HoME XI 361 - 362, 372).
Ensimmäisellä Ajalla Amanista tulleet noldor-haltiat käyttivät omaa kieltään quenyaa, mutta omaksuivat Keski-Maahan tultuaan pian sindarin haltioiden yleiskieleksi. Kuultuaan haltioiden sukusurmasta ja laivojen polttamisesta harmaahaltioiden kuningas Thingol kielsi quenyan käytön valtakunnassaan, jolloin noldor hylkäsivät kokonaan quenyan puhekielenä ja puhuivat siitä lähtien sindaria. Heidän ruhtinaidensa sanotaan kuitenkin yhä käyttäneen quenyaa keskenään.
Kun edain saapuivat hieman myöhemmin Beleriandiin, myös suurin osa heistä oppi harmaahaltiakielen. Ainakin Hadorin huone ja joidenkin lähteiden mukaan myös Bëorin kansa lakkasi kokonaan puhumasta omaa kieltään. Edain toivat sindarin mukanaan Númenoriin, jossa sitä puhuttiin varsinkin ylhäisissä kodeissa. Useimpien númenorilaisten äidinkieli oli kuitenkin adûnaic. Eldarille vihamielisten hallitsijoiden aikana haltiakielet olivat uhattuina, mutta Númenorin tuhosta selvinneet Uskolliset pitivät niitä suuressa arvossa ja jatkoivat sindarin käyttöä Maanpaon valtakunnissa.
Yksityiskohtainen kuvaus sindarista ja sen historiasta on Helge Fauskangerin artikkelissa Sindar - jalo kieli.