Telimektar, Tulkasin poika, on yksi "kadonneista valarista", hahmo, joka esiintyi vain Silmarillionin varhaisimmassa versiossa, 1910- ja 1920- luvuilla kirjoitetussa "Kadonneiden tarujen kirjassa", jonka ensimmäiset kertomukset Christopher Tolkien on julkaissut teoksessa The Book of Lost Tales 1 (HoME I). Myöhemmin Telimektar säilyi tähdistön nimenä, mutta menetti alkuperäisen nimensä, joka kuitenkin esiintyy vielä Telumehtar Umbardacilin, Gondorin kuninkaan nimessä.

Telimektar Kadonneitten tarujen kirjassa

Telimektar mainitaan ensimmäisen kerran Kadonneitten tarujen kirjan kertomuksessa The Chaining of Melko "Melkon kahlehtiminen"(HoME I, 94-112). Telimektar oli "juuri saavuttanut soturin iän" kun hän taisteli isänsä rinnalla Melkoa vastaan sodassa, joka päättyi Vihollisen vangitsemiseen. Telimektarilla oli "lanteillaan pitkä miekkavyö hopeisessa vyössä." (HoME I, 101).

Myöhemmin tarinassa The Theft of Melko "Melkon varkaus" Telimektar ajaa Melkoa takaa Valinorin puitten surmaamisen jälkeisessä pimeydessä muiden jumalien (niin kuin valaria tuolloin nimitettiin) ja "hänen kasvonsa ja aseensa hohtivat pimeässä hopean lailla" (HoME I, 154).

"Tarinassa Auringosta ja kuusta" (The Tale of the Sun and Moon; HoME I, 174-206) Telimektar on jo muuttunut tähdistöksi, jonka Manwë mainitsee ohimennen esitellessään taivaita Eriolille. Manwë kertoo, että Nielluin (Sirius, Silmarillionin painetussa versiossa Helluin) on "Telimektarin, Tulkasin pojan jalkojen juuressa; hänen tarinansa on vielä kertomatta." (HoME I, 182 vrt. 200).

Valitettavasti tuota tarinaa ei koskaan kunnolla kerrottu. Telimektar esiintyy viimeisen kerran kertomuksessa The History of Eriol or Ælfwine and the End of the Tales "Eriolin eli Ælfwinen historia ja kertomusten loppu" (HoME II, 278-334), tai oikeammin niissä luonnoksissa tätä tarinaa varten, jotka Christopher Tolkien kokosi isänsä muistikirjoista.

Tämän tarinan lopussa (jonka Tolkien Silmarillionin seuraavassa kehitysvaiheessa kokonaan hylkäsi) Melko pääsee pakoon Angamandin (myöh. Angband) hävityksen jälkeen ja lähtee Tol Eressëalle luodakseen epäsopua haltioiden pariin. Jumalat (eli valar) eivät puutu asioihin, mutta Tulkas päättää lähettää omin päin Telimektarin haltioiden avuksi.

Telimaktar hopeisine miekkoineen ja Ingil (Inwën, Kôrin (myöh. Valinor) haltioiden kuninkaan poika yllättävät Melkon ja haavoittavat tätä. Sitten he ajavat Melkoa takaa, kunnes tämä kiipeää suureen Tavrobelin mäntyyn. Sinne hänen on jäätävä ja Telimektar ja Ingil (eli Gil, Sirius-tähtenä) jäävät taivaalle vartioimaan, ettei hän pääsisi palaamaan maan päälle. (HoME II, 281).

Viimeinen maininta Telimektarista koskee hänen muotoaan taivaalla: tähdistö on vain "Telimektarin kuva taivaalla": Varda on antanut tähdet hänelle niin että Jumalat tietäisivät, että hän yhä vartioi Melkoa; hänellä on myös timantteja miekantupessaan ja ne muuttuvat punaisiksi kun hän paljastaa miekkansa Suuressa Lopussa (engl. Great End, vrt. Dagor Dagorath). (HoME II, 281).

Telimektarin muisto Silmarillionissa

Kun Tolkien jatkoi mytologiansa kehittelyä ("Kadonneiden tarujen kirjasta" tuli Silmarillion), tarinan loppu muuttui täysin ja Telimektarin hahmo putosi siitä pois. Mutta kaikuna hänestä Silmarillionin kahdessa seuraavassa versiossa valarin sotajoukko marssii Vihan Sotaan (HoME IV, 11-75) Fionwën, Tulcasin (myöhemmin: Tulkas) pojan komennossa (HoME IV, 37, 149). Myöhemmin Fionwëa kutsutaan Manwën pojaksi ja lopulta hänestä tulee Eönwë, Manwën airut (näin myös painetussa Silmarillionissa, luku 24).

Telimektarin nimestä jää jäljelle vain maininta Telumehtarista Orionin toisena nimenä Tarun Sormusten Herrasta liitteessä E II, missä selitetään h-äänteen lausumista haltiakielissä.

LIITE 1: Muut nimimuodot ja nimen etymologia

Telimektar on myös hakusanana Qenya Lexiconissa, varhaisessa esityksessä haltiakielestä (katso HoME I, 268). Hakusana on kokonaisuudessaan Telimektar, Telimbektar ja sen goldogrininkielinen (engl. Gnomish) muoto on Telumaithar.

Valarin nimiluettelossa Telimektaria kutsutaan myös nimillä Taimondo tai Taimordo, goldogriniksi Daimord.

Nimen ensimmäinen elementti Teli- viittaa taivaaseen, vrt. telluma '(Vardan) kupoli' (HoME XI, 399), telimbo 'taivas', kannasta TELE- 'peittää' (HoME I, 268), katso myös: TEL-, TELU- (Etymologies s.v. TEL-, TELU-; HoME V, 391).

Toinen elementti –'mektar' on "luultavasti johdettu kannasta MAKA" (HoME I, 268 vrt. 258). Katso myös Etymologies s.v. MAK-, HoME V, 371. Nimen loppuosa on siis sukua toisen "kadonneen valan, Makarin 'soturi' nimelle ja se esiintyy myös Orionin nimivariantissa Menelmacar 'taivaan miekkamies'.

Telimektarin toinen nimi, Taimondo/Taimordo, on johdettu sanasta taimë, taimië 'taivas', mutta loppuosa ei viittaa soturiin, sillä se on laina goldogrininkielisestä sanasta mord, joka tarkoittaa 'paimenta'. Näin ollen tähdistön nimi ymmärrettiin myös 'Taivaan Paimeneksi' (qenyaksi Taimavar) (HoME I, 268). Huomaa myös muodot Telumaith (HoME II, 302, ks. alla), ja Taimonto (HoME II, 281).

LIITE 2: Telimektar ja hänen poikansa Lúthien

Kommentissaan kertomukseen The History of Eriol or Ælfwine and the End of the Tales (HoME II, 302) Christopher Tolkien käsittelee nimen Lúthien alkuperää. Se oli aluksi haltioiden merenkulkija Ælfwinelle antama nimi. C. Tolkien viittaa muistiinpanoon, joka on peräisin samalta ajalta kuin luonnokset Eriolin eli Ælfwinen tarinaksi. Tässä muistiinpanossa "Lúthien eli Lúsion oli Telumaithin (Telumektar) poika". Ælfwine sai tämän nimen koska hän "rakasti Orionin tähdistöä". Nimen Lúthien selitetään merkitsevän "vaeltajaa". Tätä juoniaihetta ei kehitetä myöhemmin eteenpäin eikä tätä nimen selitystä mainita missään muissa J.R.R. Tolkienin kirjoituksissa.