The History of Middle-earth -sarjan kahdessa ensimmäisessä osassa Christopher Tolkien julkaisee ensimmäiset versiot kertomuksista, joista lopulta kehittyi Silmarillion. Hänen isänsä antoi näiden tarinoiden ja niiden kehyskertomuksen muodostamalle teokselle nimen Kadonneitten tarujen kirja. Sen vanhimmat osat on kirjoitettu 1916–1917.
The Book of Lost Tales 1 ja 2 muodostavat yhden kokonaisuuden, joka on pituutensa vuoksi jaettu kahdeksi kirjaksi. Tarinat on esitetty niiden tapahtumajärjestyksessä. Kutakin tarinaa seuraa Christopher Tolkienin selitysosio, jossa hän muun muassa esittelee isänsä muistiinpanoja ja runoja, jotka tuovat lisävalaistusta Kadonneitten tarujen kirjan mytologiaan.
Ensimmäisen osan esipuheessa Christopher Tolkien selittää syitään The Book of Lost Talesin julkaisemiselle ja puolustaa samalla päätöstään julkaista Silmarillion. Hän sanoo Silmarillionin synnyttäneen monia virheellisiä käsityksiä teoksen eri osien iästä ja toimittajan osuudesta sen synnyssä ja selittää, että The Book of Lost Talesin on tarkoitus aloittaa Silmarillion-mytologian alkuperäisten tekstien tarkastelu niiden kirjoittamisjärjestyksessä. Esipuhetta seuraa kehyskertomus "The Cottage of Lost Play", jonka jälkeen käydään läpi Silmarillionin alkupuolta vastaavat tarinat. Noldolin (eli noldorin) maanpakoa käsittelevä viimeinen kertomus "Gilfanon's Tale" jäi enimmäkseen juonihahmotelmien asteelle. Kirjan lopussa olevaan liitteeseen Christopher Tolkien on poiminut tarinoissa esiintyviin nimiin liittyviä otteita ensimmäisistä haltiakielten sanastoista, Qenya Lexiconista ja Gnomish Lexiconista. Lisäksi kirjassa on sanasto, jossa selitetään Kadonneissa tarinoissa käytettyjä harvinaisia ja vanhoja sanoja.