Paikka: Petäjärannan Leirikeskus, Luumäki Aika: Lauantaina 5.7.2008 klo 14:00
Paikalla:Santeri Palin, Pekka Saarimaa, Vesa Piittinen, Henri Kneckt, Anna Koppanen, Eero Santala, Juho Nummi, Jaakko Pirinen, Mervi Mäkelä, Ari Leino, Henna Hännikäinen, Timo Patrikainen, Sami Paldanius, Miikka Haleyi, Kaisa Linnasalo, Wenla Gustafsson, Taru Heikkinen, Mikko Nikkilä, Aila Heikkinen, Anna Jääskeläinen
Yhdistyksen puheenjohtaja Santeri Palin avasi kokouksen klo 14:04
Puheenjohtajaksi valittiin Santeri Palin.
Sihteeriksi valittiin Pekka Saarimaa.
Pöytäkirjantarkastajiksi ja ääntenlaskijoiksi valittiin Juho Nummi ja Mikko Nikkilä.
Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Työjärjestys hyväksyttiin sellaisenaan.
Rahastonhoitaja esitteli tilinpäätöksen sekä tilintarkastajien lausunnot, kuten myös kuluvan tilikauden budjetin. Puheenjohtaja esitteli vuosikertomuksen.
Tilinpäätös vahvistettiin ja hallitukselle sekä muille vastuuvelvollisille myönnettiin vastuuvapaus.
Rahastonhoitaja esitteli tulevan tilikauden (1.9.2008 – 31.8.2009) budjetin. Puheenjohtaja esitteli toimintasuunnitelman. Tarkoituksena olisi löytää viikonloppumiittejä varten suurempi leirikeskus Vesilahden Lammasniemen tilalle. Tolkien Reading Day järjestetään uudestaan keväällä 2009. Yhteistyötä tiivistetään Suomen Tolkien Seuran kanssa. Tätä helpottaa se, että yhdistyksen 2007-08 hallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja kuuluvat STS:n hallitukseen.
Vahvistettiin jäsenmaksun säilyttäminen entisellään.
Hallituksen kooksi vahvistettiin puheenjohtaja, viisi varsinaista jäsentä sekä kolme varajäsentä.
Puheenjohtajaksi ehdotettiin Santeri Palinia, Eero Santalaa sekä Jaakko Piristä. Eero Santala ja Jaakko Pirinen kieltäytyivät, joten puheenjohtajaksi seuraavalle kaudelle valittiin Santeri Palin.
Hallitukseen olivat ehdolla varsinaisiksi jäseniksi Taru Heikkinen, Mervi Mäkelä, Eero Santala, Jaakko Pirinen sekä Pekka Saarimaa. Varajäseniksi olivat ehdolla Miikka Uotila, Henna Hännikäinen sekä Anna Jääskeläinen.
Koska ehdokasmäärä täsmäsi paikkojen määrään, ei äänestystä järjestetty.
Ehdotettiin Maija Rämöä tilintarkastajiksi. Maija Rämö oli antanut suostumuksensa etukäteen. Maija Rämö valittiin varsinaiseksi tilintarkastajaksi.
Varatilintarkastajaksi ehdotettiin Aila Heikkistä. Aila Heikkinen valittiin varatilintarkastajaksi.
Ehdotus ns. kaksoisjäsenyydestä eli yhdessä Suomen Tolkien-seuran kanssa järjestetään mahdollisuus maksaa yhdellä jäsenmaksulla sekä Verkkoyhteisö Kontu ry:n että Suomen Tolkien-seuran jäsenyys. Ehdotusta kannatettiin, joten hallitus aloittaa neuvottelut asiasta Suomen Tolkien Seuran hallituksen kanssa. Uusi käytäntö on tarkoitus saattaa voimaan ennen kalenterivuoden 2009 alkamista.
Puheenjohtaja ilmoitti muutetusta jäsenhakemusten hyväksymiskäytännöstä. Jäsen on täysivaltainen kun sekä hakemus että jäsenmaksu on saapunut. Mikäli tarvetta ilmenee, asiaa voidaan käsitellä seuraavassa hallituksen kokouksessa.
Puheenjohtaja Santeri Palin päätti kokouksen klo 15:20