Ensimmäänen luku: Purumiri lähtöö jalaat erellä
Arakorni rymys pättärehen päällen tiiraallen vähän väliä kaikemmaaliman pupunpaskoja ja muuta ryätettä. Känääset on meleko epeliä kulukemahan mettäs, eikä Roto ollu mikään poikkeus. Arakornin mettäläästairot joutuu vallan koetukselle, kun se yritti havaannoora mihkä se känääsenrääpäles oli menny. Kesken homman Arakorni kuuli aivan julumetummoosen törähryksen - kun rotke olis möykänny korvanjuures! S'oli Purumirin tuahitorvi. Ryäkäles oli junaallu ittensä johonki liemehen.
Siälä s'oli Purumiri koivun juurella röhönöttämäs, niinku päivätirsoolla, paitti että sill'oli palttoo täynnä puukoonreikiä, naama märstiillä ja tuahitorviki halijennu. Pöyröönraatoja oli raakasti kasas, selevästi Purumirin kälttäämiä. Arakornihan siinä tarijos kossuhömpsyt ja alakas sitte tivaamahan, mit'oli tapahtunu ja mihinä känääset oli.
"Pöyrööt... Ne tuli kräkkyämähän... Ja ne känääset siihen sitte länkyttämähän... Pöyrööt nappas ne fölijyhyn ja tuikkas mua siinä ohimennen puukoolla kylykehen..."
"Purumiri hei, oliko se Rotoki siinä?"
"M'oon ollu niin jukelittoman tyhymä jottei toista! Isoo miäs ei oo helyjen perähän, mutta silti mä yritin viärä Rotolta sen korian sormuksen."
"Älä ny rutaja siinä, Kivilakian kloppi, vaan kerro mihinä se Roto on!"
Mutt'ei se Purumiri enää päästäny pihahrostakaan.
Lekolasi ja Kinliki tuli paikalle ja näki Tryykääjän tursaamas Purumirin rumihin ääres. Lekolasi keksii väläkkynä, notta siitä pitääs päästä erohon - kuallehet haisoo kumminki aika ristuksen pahalta aikansa oltuansa. Arakornin miälestä entisten aikojen isoot pruukas pökätä rumihit Jortanihin sitämukaa, kun niitä tuli. Niin päätyy Purumirikin purtehen.
Arakorni alakoo siinä veisaamahan asialtaasta viisua:
"Pitkän matkan kulukenu on Purumiri toki,
hengen siltä pöyröö vei ja rumihin vie joki."
Lekolasi jatkoo siitä, mihinkä erellinen oli jääny:
"Pitkän matkan kulukenu ja päivät teheny tyätä,
päivät ny leväkköön ja ryypäkköhön kaiken yätä."
Kinli ei luvannu laulaa mitään; kituuset ei turhia tunteele. Kröhii kyllä ku klimppiä kurkustansa silloontällöön, mutta ei ny sentähän julukisesti prääsänny.
Hetken aikaa herkisteltyänsä kökän jälijelläolevat jäsenet päätti, jotta on paras mennä Matsin ja Pentin perähän, kun kerran pöyröören kynsis olivat; Rotosta ja Sampasta ei ollu havaattavis jäläkiäkään, mutta katees oli myäs yks paatti, ja Roto oli ainua känäänen, jok'ei ollu huutanu kun syätävä airot kätehen saaresnansa.
"Pöyrööt kulukoo melekoosta haipakkaa", paasas Arakorni, "mutta m'ollahan nopeempia! Me lähäretähän ny sellaasehen pöyröönmettästyksehen, notta ämmät jahkuu sitä niin komeeren, kituusten ku ihimistenki pitäjis seuraavat sata vuatta!"
Sitte Arakorni lähti painamahan ku hirvi pusikkohon. Kinli ja Lekolasi huakaasi raskahasti ja lähti sitte sen perähän.
