Kolomas luku: Maronlakkia ja oikoonen
Ku olivat känääset aikansa kyölänny ja oluansa voivootellu, ne jatkoo matkaa juntua pitki. Koht'oli jo taas suu messingillä, ku Samppa äkkäs junnun varres komeeta maronlakkia. Roto oikeen intaantuu muistelemahan kuinka s'oli kloppina käyny aina tatti- ja omenavarkahis Lilpakan isännän markilla...
Känääset niitä hotalehti hapinesta, ku Roto yhtäkkiä kuuli rasahroksen, ja heti perähän niin kauhian kiliaasun melekeen korvan juures, notta veti aiva vattan kuralle. Känääset ei palijo jääny tuumaamahan, vaan pisti maihin pusikkohon.
Sieltä tuliki sellaanen elävä, nottei toista! Mustan hevoosen selijäs ja mustat kamppehet päällä, huppu silimillä ja just sen näköösenä notta sitei parane härnätä. Aikansa se siinä nuuskii paikkoja, muttei onneksi äkänny känääsiä puskas.
Ku hevoosmiäs oli kaahoottanu tiähensä kovan trysköön kans, alakas känääsillä kovettu täpinä:
"Musta roiti sill'oli selijäs, mutta m'oon varma nottei täm'ollu mikää körtti. N'ei nimittään kanna nuan hanitoonta puukkua, kun mikä täll'oli", hötäji Pentti.
"Mä tierän mikä se oli", vänäätti Roto, "Tuo oli ny niitä Häjyjä! Jokohan kohta ottaa meirät olokikyrsä!"
Ny oli känääsillä oikeen toresta hätä. Olihan Kanralffi Rotua varootellu, notta Häjyt on hirviää porukkaa, muttei nollu oikee uskonu notta aiva nuon kauheeta roikalehia.
Ku oli känääset aikansa poraannu, rupes ne kumminki miettimähän ettei ny vielä kannata rasoja naulahan pistää. Mats eherotti, notta oikaastaas sen kylän kautta. Muut ei oikeen tykänny ruottinkielisten pelloollen lähtiä, mutta tuumas lopuksi notta paree seki ku Häjyjen kans asuulla.
Nii sitä sitte lähärettihin jatkamahan, ruottalaasten mairen poikki. Känääset jo tuumas olevansa turvas, ku yhtäkkiä erestä päin kuuluu taas aiva hirviä kilijaasu.
"No kyllä ny tihkaasoo!" tuumas Samppa, "Mihkäs suuntahan sitte lähäretähän?"
"Ny ei auta ku painua korpehen, ei ne sinne meitä viitti seurata", Mats vastas siihe.
"Sinne en kyllä tuu mäkään!" Roto kariaasi, "M'oon kuullu juttuja, sielä lähtöö henki nopiempaa ku Häjyjen kans".
"N'on vaan ämmien juttuja, niistä tartte piitata. Meirän issee on ikänsä sieltä puita hakenu, ja mummaki käy puolaames joka syksy", Mats toimitti rehevää, "Kyllä sinne tohtii mennä, mä ainaki!"
"Nii, ei sitä ny yksiä puita ruveta oriaalemahan", sanoo Pentti, ku ei halunnu olla Matsia huanompi, "Sekahan vaa!"
Nii sitte känääset marssii jonos korpehen.
Ei menny kauaa ku rupes jokahista karuttamahan. Aiva jumalattomat korpikuuset kasvoo pienen junnun molemmin puolin niin tihiäs ettei lävitte nähäny, ja pimiää oli ku korttihuijarin sielus.
"Jos kumminki pyörrettääs?" sipaji Samppa.
"Älä ny oo nuan oinoone, kyllä mä susta hualen pirän", Mats kehuu; s'ei vielä ilijenny myöntää notta sitäki hirvitti.
"Jos eres pirätettääs hetkeksi?" eherotti Roto.
Mats suastuu sentäs siihe, ja känääset toppas keskelle juntua. Roto kääntyy vilikaasemahan taaksensa, ja silloon siltä meni syrän kurkkuhun. Juntu oli karonnu!
"Poijat", Roto sanoo, "Ny taisi käyrä köpelösti".
