Viirestoista luku: Pröystöömettä alakaa kylläännyttää
Roto ja Samppa marssii äkääsnä takaasin pihamaallen, mihinä muu kökkä justihin herääli. Tuosta ietunan rinkulasta ei näköjänsä päässy millään ilivehellä erohon.
Ellin väki oli hommannu kökälle vähä suuhumpantavaa, ja yhyres kaverukset rupes parantelemahan oluansa. Yhtäkkiä Roto huomas, notta yks puuttuu.
Ennenku känäänen kerkis oikeen kunnolla ruveta pahkuloomahan, notta mihkä se Arakorni oli oikeen joutunu, mettäläänen tormaski paikalle.
Se ryskäs suoraa pensasairan lävitten pihahan ja rupes samoon tein pakkaamahan kamppeetansa.
”Eiköhän täs jo oo oltuki”, se toimitti, ”Pistäkää tavarat kasahan, m'oon hommannu meille kyytin.”
Minkäs tuolle mahtoo? Purumiri yritti vähä pistää hanttihin, mutta olo oli sev’verran heiveröönen, nottei sitä oikeen pystyny kunnon kränähän. Voivootellen kökkä keräs reppunsa ja lähti peräjulukkaa seuraamahan Arakornia.
Tultihin sitte taas luoman rantahan, mutta täs kohtaa löytyy laituri, mihinkä oli sirottu kiinni venehiä.
Kökkä katteli paattia ja aavisteli pahinta, ku yhtäkkiä ilimestyy luomanmutkan takaa viälä yks pursi. Siinä kenaali Pröystöömettän isäntä ja emäntä, ja Elli soitteli hilijaa kannelta ja lauloo:
Täm'ei oo helppoo, ei ny suinkaa
Tämä tunteesta puhuminen
Mut tämä mettä on yhä syrämmessäin
Et taira uskoo
Mutta s'on turha tarrata muistoon
Koska se entinen Elli
Ei ikinä takaasi tuu
Mä en voinu sille mitään, usko pois
Kyllähän Komia kansa
Ansaattoo arvoosensa oloosen johtajan
Tälläästä tää on
Jokaasta ei koskaan voi miällyttää
Vaan eihän johtajan osa
Ole heleppo ollukaan
Et prääsätä saa, Pröystöömettä
Sä oot aina mun syrämmessä
Ja nämä vuaret
On ollu pitkät
Mut uskollinen
Oot aattehellen
Ja vaikka naama meni uusiks
Ei mikään muu oo muuttunu
Vaikka jokku toiset kai muuta väittää
Se ei oo totta
Se on vaan huhu, jota muut levittelöö
Mutta niinhän se onkin notta
Kyllä tuommoonen kirpaasoo
Et prääsätä saa, Pröystöömettä
Et prääsätä saa, Pröystöömettä
Sä oot aina mun syrämmessä
Ja nämä vuaret
On ollu pitkät
Mut uskollinen
Oot aattehellen
Puhuunko liikaa?
Ei mulla enää mitään muuta ollukaan
Mutta olis muuten paree uskoo, notta
Min'en höväätte
Ellin lauleskelles oli vene sourettu laiturihin, ja ny se ja Keleporni tuli maihin.
”Me tuumattihin, nottei teitä ny voi nuan vaan päästää lähtemähän”, Elli selosti, ”M'ollahan tuatu teille läksiääslahajoja.”
Elli rupes penkoomahan yhtä säkiistä, jota sen väki nosteli venehestä laiturillen, ja nosti jotaki harmaata esillen.
”Täs'on teille kaikille uuret palttoot. N’on sellaasta materiaalia, notta sei pistä silimähän; on helepompi piilootella pöyrööltä. Itte omin käsin kuroon”, selosti Kalatrieli ja samalla yritti vaivihkaa nypätä Keskisen hintalappua pois palttoon helemasta.
Kökkä rupes tälläämähän uusia palttoota päällen, ja Elli meni seuraavalle säkillen.
Sieltä ilimestyy kolome komiaa helavyötä, jokka se antoo Purumirille, Pentille ja Matsille; känääsille hopeeset ja Kivilakian miähelle oikeen kultaasen.
Lekolasi sai Elliltä komian ritsan.
”Aina ei välttämätä ylety puukoolla”, Elli selosti.
Sitte se meni säkkiä penkojen Sampan työ.
”Mitäs me tälle renkipoijalle keksitähän?” se toimitteli ja kaivoo esillen vyyhren kiiltävää, uurenkarhiaa kettinkiä.
”Voi, kälijy!” Samppa intaantuu, ”M'oon koko matkan murehtinu, ku me unohrettihin ostaa Lehtiseltä kälijyä. Sitä tarvitahan aina!”
Elli hymyyli suopiasti Sampalle ja jatkoo matkaa. Seuraavaksi se pysähtyy Arakornin etehen.
Arakorni sai Elliltä kruusatun, uuren kaks’neuvoosen, muttei siinä kaikki.
”Mull'on sulle jotaki muutaki, aiva erityyseltä henkilöltä”, Elli sipaji, ”Tuu mun kans väipährökseltä tuonne saunan taa.”
Arakorni seuras nyhtyriä Elliä.
Ei menny kauaa ku saunan takaa kuuluu aiva vertahyytävä kilijaasu, ja hetkuusen päästä Elli ja Arakorni tuli takaasin, miäs korvaansa pirellen.
Ku nyrryn näköönen äijä laski kätensä, näki muut, notta sen korval'leherestä roikkuu joku ihime killutin.
”Muistoksi Arvenin kualemattomasta rakkauresta”, selosti Kalatrieli iloosesti.
Sitte se meni Kinlin työ.
”Sulle mä en keksiny oikeen mitää”, se sanoo, ”Komeella ku ei oo harmaantakaa aavistusta mistä kituuset tykkää…”
”Emmä mitää tartte”, Kinli mutaji.
Elli ei kumminkaa ottanu tälläästä kuulevihin korvihinsa, ja painosti kituusta pyytämähän eres jotaki piäntä.
”No…” Kinli alakas, ”Jonsei s'oo liikaa pyyretty… Emmä halua mitenkää vaivata…”
Kalatrieli kannusti Kinliä jatkamahan vaan.
”No… Aspiriinin ku sais. On niin ilikiä rapula…”
Keleporni vahtas Kinliä ku pässi uutta veräjää, ja muitaki vähä ryitytti, mutta Elli se vaan nauroo ja antoo kituusellen kokonaasta kolome särkypilleriä.
Viimmeesnä oli Roton vuoro.
”Sulle mulla onki jotaki aiva ihimeellistä”, trossas Elli, ”Meirän kansa toi sen muinaasna aikoona lännestä, valua tuova taikakalu!”
Elli ojenti Rotolle pitkää, mustaa putkia, jonka toisehen päähän oli lyöty klasi.
”Tattista vaan…” mutaji Roto ja käänteli putkia käsisnänsä.
”Kliksahuta siitä napista siinä kylyjes”, Elli opetti.
Roto teki tyätä käskettyä, ja samas rupes kirkas valo hohtamahan pötkylän pääs olevan klasin läpi. Rotolta pääsi huuto ja se tipahutti pötkön maahan.
Elli noukkii valon ylähän ja kliksahutti taas nappia. Valo sammuu.
”S'on oikeen hyvä lamppu”, se sanoo ku ojenti sitä takaasin Rotolle, ”Pistä taskuhus.
”Ei sitä tierä, koska tarttoo lisävalua näinä pimeenä aikoona, jos kaikki muut valot sammuu…”
Pröystöömettän emäntä rupes viimmeestään siinä vaihees näyttämähän kaikista vähä niinku eksentriseltä…
Sillä aikaa ku Elli oli jaellu lahajojansa, oli sen palakoolliset lastannu kökän reput veneesihin. Känääset ku tämän hoksas, niin löi heti jarrut päälle. Känääsenkylän väki ei veren varahan vapaaehtoosesti menny, eikä Kinlikää paatiille varsinaasesti hurraata huutanu.
Arakornilla oli melekoonen työ suastutella väki veneesihin, mutta ku se aikansa selosti kuinka vesillä matka taittuus nopiempaa eikä jalaat väsyysi, saatihin porukka lopuksi airoohin.
Venehet oli jo matkas, ku Elli vielä juoksi niiren perähän, ja nakkas jonku nyytin Arakornille.
”Nurmoon panaania!” se huuti kökän jäläkehen, ”Ykski puraasu antaa isoollekki rötkälehelle voimia koko päiväksi!”
Kahareksan kökkä lähti soutamahan luomaa alahappäin, kohti Jortania, ja kaukaa kuuluu niiren korvis viälä Kalatrielin laulu:
Stand up, all victims of oppression
For the tyrant fears your might
Do cling so hard to your possession
For you have nothing, if you have no rings
Let racist ignorance be ended
For respect makes the bad guys fall
Freedom is merely privilege extended
Unless enjoyed by one and all.
So come brothers and sisters
For the struggle carries on
The Elvenationale
Unites the world in song
So comrades come rally
For this is the time and place
The international ideal
Unites the elven race
“Voi Elli, Elli…” huakaali Kinli, ”Sä ihanaanen.”
