Teija Laakson Kahden Tornin arvostelu
Muutaman arvostelun luettuani olen huomannut, että The Two Towersia ei pidetä yhtä hyvänä kuin elokuvan ensimmäistä osaa etenkin siksi, että henkilöhahmot jäävät vähemmälle huomiolle ja toimintaa sekä muutoksia kirjaan nähden on liikaa. Itse kuitenkin pidin Kahdesta Tornista huolimatta siitä, että allekirjoitan melkein kaiken kritiikin, jonka elokuva on saanut. Täytyy huomauttaa, että itse en katsonut Kahta Tornia elokuvana, vaan ikään kuin kirjan elävänä ja visuaalisena versiona. Siksi en osaa sanoa, onko Kaksi Tornia hyvä elokuvana - uskoisin, että ne, jotka eivät ole kirjaa lukeneet, eivät siitä paljoakaan ymmärrä.
Muutoksia Kahdessa Tornissa todellakin riitti. Osa oli mielestäni oikeutettuja, osa taas ei. Turha oli mielestäni ainakin hukkataistelun lisääminen, sillä elokuvassa oli toimintaa jo ilmankin sitä. Samoin Aragornin erikoinen onnettomuus ja henkiinpalaaminen olivat turhaa dramatisointia. Myös Arwenin vetäminen väkisin mukaan oli typerää ja lisäksi se tekee tarinasta sekavamman. Toisaalta on hyvä nähdä, että elokuvantekijät ovat lukeneet myös Aragornin ja Arwenin tarun. Eniten kuitenkin suututti Faramirin kohtelu ja Frodon tekeminen pahemmaksi, kuin tämä oikeasti oli. Se muutti kirjan alkuperäistä henkeä, jonka säilyttäminen on mielestäni tärkeämpää kuin yksittäisten tapahtumien. Muutenkin elokuva kärsi turhasta liioittelusta: joka kohdassa piti tapahtua jotain erikoista: Kalmansoillakaan ei voitu rauhassa kulkea, vaan Frodon piti pudota suolammikkoon, jotta Klonkku voisi hänet sieltä pelastaa.
Yhdessä arvostelussa sanottiin suurin piirtein niin, että joukkokohtausten vuoksi enää ei tunnu siltä, että pienikin voisi muuttaa historian kulkua. Mielestäni kuitenkin kirjankin kakkososa on juuri tällainen: taisteluja tarvitaan jo Sauroninkin huomion herättämiseksi, jotta Frodo ja Sam voisivat rauhassa kuljettaa Sormuksen Tuomiovuorelle. Taistelukohtaukset olivatkin mielestäni erittäin onnistuneita, vaikka paljon haukkuja saanut Legolaksen skeittaus olikin aika turhanpäiväinen yksityiskohta. Helmin syvänteen taistelu ei ollut myöskään läheskään niin raaka kuin olin pelännyt. Gimlin tekeminen hassunhauskaksi olioksi ja hollywoodmainen terävien kommenttien heittely pahoissa kohdissa ei oikein tehonnut, mutta toisaalta Gimli on kuitenkin kirjassakin jokseenkin koominen olio, joskaan ei yhtä paljon kuin elokuvassa. Kääpiöiden historiasta kertominen kuitenkin oli hyvä lisä. Erään lehden arvostelu puolestaan sanoi jotakin sen tapaista, että tarinan uho toi mieleen Yhdysvaltain haaveileman terrorismi- ja öljysodan. Mielestäni kommentti oli täysin epäasiallinen. Sormusten herran sotaa ei voi missään nimessä verrata todelliseen maailmaan, sillä todellisessa maailmassa hyvä ja paha ovat paljon suhteellisempia käsitteitä. Örkit ja Sauron ovat yksinomaan pahoja, sillä heissä ei ole inhimillisyyttä, kuulosti tämä sitten kuinka naiivilta tahansa. Se on kuitenkin totta. Siksi Sauronia vastaan sotimisen moraalista oikeutusta on hyvin vaikeata pohtia. Olen myös ihmetellyt sitä, miksi Sormusten herraa aina vain kutsutaan allegoriaksi, vaikka Tolkien itse on kirjan esipuheessa sanonut, että allegoria se ei ole.
Kaikesta huolimatta pidin elokuvasta, ja haluan nähdä sen mahdollisimman pian uudestaan. Klonkku oli uskomattoman aito, ja se sai ainakin minut ymmärtämään sen kärsimyksiä entistä paremmin. Myös sen mielen jakaantuminen esitettiin hyvin. Loistava oli myös Keski-Maan siviilien näkökulma, jota en koskaan aiemmin ole tullut ajatelleeksi: siviilikohtauksista näkee sen, minkä puolesta Frodo, Sam ja koko saattue taistelivat. Myös siviilien itsensä osallistuminen sotaan toi mielenkiintoista näkökulmaan elokuvaan.
Elokuvan maisemat olivat uskomattoman upeat. Itsestäni tuntui lähes koko ajan siltä, että todella olen Keski-Maassa. Rohanin tasangot ja lumiset vuorenhuiput olivat erittäin kaunista katseltavaa.
Elokuvan loppukohtaus pehmensi muuten sotaisaa tarinaa, ja se sisälsi osia omasta lempikohdastani kirjassa: Frodo ja Sam juttelevat siitä, minkälaiseen tarinaan he ovat joutuneet. Tämä antoi jonkinlaista toivoa muuten niin synkälle tarinalle. Loppusummausta elokuvasta on vaikea tehdä: se oli täynnä yksityiskohtia ja sekavia juonenkäänteitä. Elokuvana se ei tule luultavasti paljoakaan täysiä pisteitä saamaan. Itselleni se kuitenkin tarjosi hienon elämyksen, joskaan ei täydellistä. Silti rakastamani mielikuvitusmaailman näkeminen oli upea kokemus.
