Haltiat
Haltiat, jalo kansa, quendi ja esikoiset ovat nimiä sille kansalle, joka ensimmäisenä heräsi Maailmaan. Haltioiden tarinan on Tolkien kertonut kirjoissaan kaikkein tarkimmin. Yritän tämän suuren työn kuvata tähän kertomukseen haltioista, jalosta kansasta.
Sillä hetkellä, kun kirkkaat tähdet syttyivät, heräsivät esikoiset eli haltiat Keski-Maan itäosassa. Ja ensimmäisenä heidän silmänsä osuivat tähtiin ja siitä lähtien ovat he aina eniten rakastaneet tähtien tuiketta. Ja tähtien valo loistaa heidän silmistään ja kasvoiltaan. Haltiat olivat kooltaan yhtä suuria kuin ihmisetkin, mutta muuten he ovat paljon mahtavampia. Sillä haltiat ovat kuolemattomia, he elävät kunnes Maailma loppuu, eikä heihin ikä tai sairaus vaikuta. Mutta haltiat ovat kuitenkin maan ainetta ja heidät voi tuli, rauta tai jopa suuri suru tappaa. Haltiat ovat kauneimmat ja viisaimmat olennot, mitä maan päällä on koskaan ollut. Kun haltiaa katsoo, voi hänen ympärillään nähdä valon, joka loistaa kaikista haltioista. Koska ensimmäisinä kaikista maan asujista haltiat puhuivat, antoivat he itselleen nimen quendi, Puhuvat. Ja kaikelle mitä haltiat näkivät, antoivat he nimiä. Mielellään he myös lauloivat ja opettivat puheen taidon kaikille maan kansoille.
Sen jälkeen, kun Melkorin mahti Utumnossa oli kukistettu, kutsuivat valar haltiat länteen, Kuolemattomille Maille. Alkoi Suuri Matka ja matkalle lähteneet haltiat tunnetaan nimellä eldar, mutta kaikki eivät halunneet lähteä ja nämä olivat avari, haluttomat. Koska avari eivät koskaan eläneet Eldamarissa, Kuolemattomilla Mailla he eivät ole yhtä viisaita kuin eldar, mutta sitäkin parempia eränkävijöitä.
Eldar, Suuren Matkan Kansa jakautui kolmeen osaan, jotka kaikki lähtivät kulkemaan kohti länttä. Vanyar, kultahaltiat olivat pienin osa ja heitä johti Ingwë. Vain muutama ihminen on koskaan puhunut kultahaltiain kanssa. Sillä vanyar ovat mahtavimmat ja viisaimmat kaikista haltioista, mutta he eivät koskaan poistu Kuolemattomilta Mailta. Sitten olivat noldor, mestarihaltiat joista eniten on tehty lauluja ja tarut kertovat eniten juuri heidän suurista teoistaan. Heidän johtajansa oli Finwë. Viimeiseksi tuli suurin joukko ja siksi se liikkui hitaasti. Nämä olivat teleri, ja heitä johti kaksi ruhtinasta Elwë Singollo ja hänen veljensä Olwë. Vaarallinen ja pitkä oli matka ja siksi monet lopettivat sen kesken. Niitä jotka eivät koskaan päässeet perille ja nähneet Valoa, joka oli ennen Aurinkoa ja Kuuta, kutsutaan nimellä moriquendi, pimentohaltiat.
Aikanaan vanyar ja noldor kuitenkin pääsivät Suuren meren rannalle asti. Siellä he asuivat aikansa kunnes Ulmo vei heidät Valinoriin, jota alettiin silloin kutsua myös nimellä Eldamar, Haltiakoto. Mutta telerin kohtalo oli toinen. Kun he olivat päässeet vuorten yli Beleriandiin, heidän kuninkaansa Elwë Singollo katosi Nan Elmothin metsään. Pitkään he etsivät häntä, mutta aikanaan he ottivat Olwën uudeksi kuninkaaksi ja lähtivät jatkamaan matkaansa. Ja lopulta hekin pääsivät perille. Kaikki eivät kuitenkaan halunneet hylätä vanhaa kuningastaan, vaan jäivät Keski-Maahan. Ja Elwë palasi, ja hän oli ottanut vaimokseen Melian maian, eikä Elwë halunnut enää Valinoriin. Elwëstä tuli kaikkien Beleriandin haltioiden kuningas ja hänen kansansa nimeksi tuli sindar, harmaahaltiat.
Lopulta suurin osa eldarin haltioista pääsi kuolemattomile maille Eldamariin. Sinne he rakensivat monia suuria ja loistavia kaupunkeja, joiden kauneutta ei sanoin voi kuvata. Eldamaria valaisivat kaksi suurta puuta, Telperion ja Laurelin. Tuona rauhan aikana puiden valossa haltioista tuli mahtavampia ja viisaampia kuin Keski-maan asukkaat voivat edes kuvitella. Etenkin kun opettajinaan heillä olivat Ardan suuret, valar ja maiar. He valmistivat ihmeellisiä esineitä, joiden vertaisia ei enää koskaan tulla tekemään.
Samaan aikaan Keski-maan sindar kuitenkin nousivat omalla tavallaan mahtavaksi, koska heillä oli opettajanaan Melian maia. Harmaahaltiat olivat siihen aikaan Keski-Maan mahtavin kansa. Harmaahaltioiden valtakunta oli Doriathin lumottu metsä ja sen keskelle he perustivat Menegrothin. Menegroth, Tuhannen Luolaa oli kuin kivestä veistetty metsä.
Mutta näistä onnellisista ajoista ei ole paljon kerrottavaa, sillä eihän seikkailua onnellisesta ajasta voi tehdä. Niinpä suurin osa haltioidenkin kerrotusta tarinasta tapahtuu sotaisana ja kurjana aikana. Niinpä varsinainen tarina alkaa vasta, kun kaikki alkoi mennä päin h******iä.
Neljännellä tähtien ajalla koitti Melkorin vapautumisen aika ja heti hän alkoi levittää valheita haltioiden keskuuteen. Seuraava ratkaiseva tapahtuma oli, kun Fëanor, haltioista mahtavin teki Silmarilit.
Kolme timantinkaltaista jalokiveä jotka loistivat omaa tulta ja heijastivat Valarin Puiden Valoa.
Tolkienin Maailma, sivu 62
Niiden kaltaisia ei ennen sitä eikä niiden jälkeen olla nähty. Niihin aikoihin alkoivat Melkorin valheet saada tulta ja noldorin, johon myös Fëanor kuului alkoivat napista.
Silloin iski Melkor, ensin hän yhdessä hämähäkki Ungoliantin kanssa tuhosi Valarin Pyhät Puut. Pimeys tuli ja sen turvin Melkor meni, tappoi Finwën, noldorin kuninkaan ja ryösti Silmarilit. Kun Fëanor sai tästä tiedon hän vannoi hirveän valan, joka sen jälkeen vainosi noldoria ja sai paljon pahaa aikaan. Fëanor vannoi tuhoavansa Melkorin ja antoi hänelle uuden nimen, Morgoth, Maailman Musta Vihollinen. Morgoth pakeni Keski-Maahan ja hänen peräänsä lähtivät noldor ja kun he tämän tekivät, saivat he ylleen valarin vihan. He tappoivat omaa sukuaan, telerin haltioita ja ottivat näiden laivat. Suurin osa noldorista kuitenkin saapui Keski-Maahan vasta paljon myöhemmin ylitettyään Jäärauman.
Kuten Silmarillionissa kerrotaan, tästä alkoi Kivien Sota ja noldorilaisten ja sindarilaisten haltioiden tuho Keski-maassa. Monia mahtavia valtakuntia noldor rakensivat Beleriandiin, mutta ne kaikki tuhottiin. Jopa Doriathin lumottu valtakunta tuhoutui, mutta sitä ei saannut aikaan Morgoth vaan kääpiöt. He tappoivat ahneudessaan kuningas Thingolin ja Melian maia lähti suruissaan takaisin Kuolemattomille Maille. Hänen mukanaan meni näkymätön suoja, joka esti kaiken pahan pääsyn Doriathiin.
Kivien Sodan aikana saapuivat ihmiset haltioiden luokse ja he tekivät niin suuria kuin pahojakin tekoja.
Kun koko Beleriand oli jo, pieniä saarekkeita lukuun ottamatta, Morgothin vallassa, lähti Eärendil laivallaan matkalle Kuolemattomille Maille. Hänessä oli sekä haltiain että ihmisten verta ja hän pyysi kahden sukukunnan puolesta valaria auttamaan Keski-Maan paljon kärsineitä kansoja.
Valar tulivat ja alkoi Vihan Sota. Kuolemattomilta Mailta tulivat valar, maiar ja kaikki haltiat teleriä lukuun ottamatta. Tämän mahtavampaa sotajoukkoa ei sen jälkeen ole nähty. Armeija meni ja murskasi Morgothin joukot. Itse Morgoth heitettiin ikuiseen pimeyteen Maailman ulkopuolelle. Niin kauhea oli sota, että koko Beleriand sortui mereen.
Suurin osa henkiinjääneistä eldarista lähti silloin meren yli Kuolemattomille Maille, mutta pieni osa jäi, koska he rakastivat niin suuresti Keski-Maata. Nämä eldarin suuret, jotka jäivät, olivat Galadriel, joka halltisi Lórienin Kultaista Metsää ja Gil-galad viimeinen korkea kuningas, joka hallitsi Lindonissa. Sekä muutama muu.
Eregion oli haltiaseppojen valtakunta, siellä asuivat Keski-Maan haltioden parhaat takojat. Yhteistyössä Morian kääpiöiden kanssa he tekivät monia mahtavia esineitä. Rauhan aikana heidän keskuuteensa tuli valepuvussa Sauron. Hän oli muka antavinaan neuvoja ja lahjoja. Ja hän taivutti haltiasepot takomaan mahtisormukset. Itse Sauron takoi Tuomionvuoressa Suurimman Sormuksen, jolla hän voisi hallita muita sormuksia. Mutta sillä hetkellä, kun Sauron pisti Sormuksen sormeensa huomasivat haltiat hänen petoksensa ja kätkivät haltioiden Kolme Sormusta.
Alkoivat taistelut Sauronia vastaan. Ja vaikka númenorilaiset löivät hänet kaksi kertaa, aina Sauron nousi. Kuten Akallabêthissa kerrotaan, ottivat Númenorin ihmiset Sauronin toisella kertaa vangiksi. Mutta Sauron oli kiero ja hän käännytti Númenorin ihmiset pahaan ja valar upottivat koko saarivaltakunnan mereen.
Mutta yhä vain oli Sauron Sormusten Herra lyömättä. Ja niin solmittiin Haltiain ja Ihmisten Viimeinen Liitto. Sen mahtavampaa sotajoukkoa ei oltu nähty sitten Vihan Sodan. Kaikki eldarin ja Elendilin, númenorilaisten jotka eivät olleet langenneet pahaan ja pääsivät pakenemaan Keski-Maahan, joukot kävivät sotaan Sauronia vastaan. Liiton armeija marssi kohti Mordoria ja viimein Dagorladissa se kohtasi Sauronin armeijan.
Tuona päivänä jakautuivat kaikki elävät olennot kahteen joukkoon, ja kaikkia lajeja, jopa lintuja ja nelijalkaisia taisteli kummallakin puolella, lukuunottamatta haltioita. Yksin haltiat olivat jakamattomia ja seurasivat Gil-galadia.
Silmarillion, sivu 366
Liiton armeija tuhosi Sauronin joukot, marssi Mordoriin, Barad-dûrin torni tuhottiin ja Sormus otettiin Sauronilta, mutta sitä ei tuhottu.
Gil-galad, viimeinen haltiain korkea kuningas Keski-Maassa, oli kaatunut, samoin suurin osa númenorilaisista ruhtinaista. Lindonin valtakunta pysyi, mutta eldarin valta heikkeni. Lindonin lisäksi oli Lórienissa, Rivendellissä ja Synkmetsässä haltiavaltakunnat. Kaikki ne olivat kätkössä ja niiden asukkaat huolehtivat vain omista asioistaan. Mutta vielä kerran oli eldarin noustava sotaan Sauronia vastaan.
Suurin Sormus tuli vielä kerran esiin ja se määrättiin erään hobitin huostaan, joka viimein tuhosi sen. Vielä kerran haltiat taistelivat Sauronia vastaan ja kun Sormus tuhoutui, tuhoutui myös Mordor. Kolmas Aika oli lopuillaan, oli alkamassa ihmisten valtakausi. Sillä Galadrielilla Lórienissa ja Elrondilla Rivendellissä olivat olleet kaksi haltioiden sormuksista. Myös näiden sormusten mahti oli sidottu Suurimpaan Sormukseen ja kun se tehtiin tekemättömäksi hiipui myös näiden valtakuntien loisto. Kolmas haltioiden sormus oli velho Gandalfin hallussa.
Sormuksen viejä sekä eldarin ylimykset Elrond ja Galadriel sekä velho Gandalf astuivat Harmaissa Satamissa laivaan.
Syksyn hämärässä se purjehti ulos Mithlodista kunnes Käyrän Maailman vedet vajosivat sen alta eivätkä pyöreän taivaan tuulet enää siihen koskeneet, ja korkeat ilmat kantoivat sen maailman sumujen yllä Ammoiseen Länteen, ja laulujen ja tarujen eldar olivat poissa.
Silmarillion, Mahtisormukset viimeinen sivu
Se oli haltioiden taru pääpiirteittäin. Tämä oli vasta suppea lyhennelmä ja kuten huomata saattaa, on Tolkien todellakin nähnyt vaivaa, kun hän on kuvannut jalon kansan vaiheet läpi koko historian. Näistä tapahtumista voisi kirjoittaa vielä monia kirjoja esim. Haltiain ja ihmisten Viimeinen Liittto on vain 27 sivun pätkä ja siinä on mukana myös Taru Sormusten Herrasta teoksen tapahtumat.
