Hergé: Tintti

Tik

Konnavahti
Vastuuhenkilö
Konnavahti
Taisin olla aika pieni ja vieläpä kuumeessa, kun sain ensimmäisen Tinttini. Se oli Tintti Tiibetissä ja luin sen hetkessä hiirenkorville. Ensimmäinen lukukerta tosin (kuumeessa kun olin) aiheutti myös jetipainajaisia, mutta sitä syvemmälle sielun sopukoihin Tintti painui.

Tai ei tietenkään Tintti itse, tuo teflon-ukko, vaan kapteeni Haddock ynnä muut sivuhenkilöt, jotka ovat mielestäni sarjan kantava voima. Vakuutusyhtiö Turma ja S. Lampion, nenäapinaa muistuttava herra Rastapopoulos, Milanon satakieli,... listaa voisi jatkaa vaikka miten pitkälle. Tintin maailma on kerta kaikkiaan täyteläinen ja luulenpa lukevani albumit uudestaan ja uudestaan läpi niin kauan kuin henki minussa pihisee, Brestin jyräys!

Viimeisin hankintani on Tintti ja aakkostaide, joka viimein näyttää, miten Hergé albuminsa valmisti. Ja loppu (jos ei oteta huomioon viimeisillä sivuilla olevia uusia löytöjä) on jotenkin koskettava. Viimeisellä sivulla loppuvat sutaistut luonnoksetkin ja kaksi viimeistä riviä ovat jääneet tyhjiksi. Niin haipui Tinttikin tekijänsä mukana.

Kertokaapa muutkin, miksi juuri Tintti on elämänne sarjakuva - tai sitten ei - ja mitkä ovat olleet suurimpia Tintti-elämyksiänne?
 
Olin melko nappula itse, kun luin isukkini Tinttikokoelmaa ensimmäisen kerran. Myöhemmin uusilla lukukerroilla sarjat ovat avautuneet uudelleen ja niistä on löytynyt hupia aivan uudella tasolla. Muistan myös oivaltaneeni joitakin juttuja Tittejä lukiessani. Albumit "Seitsemän kristallipalloa" ja "Auringontemppeli" muodostavat jatkokertomuksen, kun ne lukee peräkkäin. Auringontemppeli-albumissa kuvataan auringonpimennys, jonka turvin Tintti pelastaa henkensä. :p

"Kuumatka" - albumista jäin pohtimaan miehistön sijoittumista raketin kuuhun ampumisen hetkellä. sarjakuvasankarit kävivät pitkäkseen lepopaikoilleen ja heiltä meni taju. Jäin miettimään kuinka realistiseti ammuttavan raketin paine ja muut fysikaaliset asiat tosiaankin vaikuttavat ihmisen elimistöön.

Lisäksi pidän sarjakuvissa tapahtuvista pienistä huumoripläjäyksistä, kun yksittäistä ruutua lukee ja katsoo. Tintti saattaa lyödä päänsä kaapin kulmaan, Milou taistelee hiekkarannalla ravun kanssa, kapteeni Haddocin piippu menee palasiksi tai muuta pientä piperrystä lukijan ihmeteltäväksi.

Etsiväkaksoset Dupond ja Dupont eivät ole niinkään suosikkejani. En tiedä pitääkö jokaisella sarjakuvalla olla omat idioottinsa, jotka hauskuttavat lukijaa. Minulla ainakin on hauskaa ilman heitäkin. :wink:
 
Itse en pidä Tintissä siitä että Tintti on aina se pelastava valkoinen joka auttaa vähän typerämpiä ulkomaalaisia. Myöskin eri maiden "konnat" ovat aina vähän liian tyhmiä pärjätäkseen Tintille. Ja hahmona Tintti on ärsyttävän täydellinen. Sivuhahmot ovat aidompia pienten omituisuuksien ja heikkouksien takia.
 
Itse en ole koskaan lukenut ainuttakaan Tinttiä! Jotenkin en ole koskaan saanut aikaiseksi. Tämä puute olisi syytä varmaan korjata, joten kysynkin: mistä alpparista kannattaa aloittaa? Kannattaisiko ne lukea kirjoitusjärjestyksessä vai jossain muussa?
 
Vaikea sanoa. Mutta tässä ne ovat alkuperäisessä ilmestymisjärjestyksessä pienten kommenttien kera:

  • Tintti neuvostojen maassa - poliittisesti epäkorrekti prototintti, vasta kun uudemmat on luettu ja niistä kovasti pidetty
  • Tintti Afrikassa - saatavilla pahimmasta kolonialismista siistittynä, mutta aika kömpelö silti, vain faneille
  • Tintti Amerikassa - hieman kriittisempi, mutta kovin kulmikas yhä. Kuten edellä
  • Faaraon sikarit - piirretty uudestaan, joten sulavampi. Suosittelen aloituskohdaksi, koska siten saa sivuhahmot mukaan oikeassa järjestyksesä
  • Sininen lootus - jatkoa edelliseen. Dupondtit esiintyvät edukseen, mutta piirrosjälki on edellistä vanhakantaisempaa. Ei saa pelästyä.
  • Särkynyt korva - jostakin syystä en pitänyt tästä. Ehkä se on oma ongelmani. Mutta tässä tutustutaan kenraali Alcazariin, johon törmätään myöhemminkin, joten parasta pysyä oikeassa lukujärjestyksessä niin ei tarvitse Seitsemässä kristallipallossa ihmetellä, että mikä ihmeen Alcazar siellä varieteessä heiluu tai että kuka tämä picarojen päällikkö oikein on
  • Mustan saaren salaisuus - hieman liian yksinkertainen minun makuuni, mutta tavallaan hauska tämäkin.
  • Kuningas Ottokarin valtikka - Eih bennek, eih blavek! Tutustu sinäkin ajoissa luonnonkauniiseen Syldaviaan, taitaa olla tuleva EU-maa sekin, mutta ei vielä tässä albumissa. Komeita kokosivun kuvia, mielikuvitusvaltioiden aatelia (ja kunhan vielä päästään Borduriaan...)
  • Kultasaksinen rapu - Tintin pelastus! Kapteeni Haddock tulee mukaan kuvioihin, ilman häntä Tintti olisi saanut jäädäkin aavikolle.
  • Salaperäinen tähti - varhaislapsuuteni suuria seikkailuja - välillä ihastuttavan psykedeelistä, niin kuin Tintti parhaimmillaan onkin
  • Yksisarvisen salaisuus - suuren seikkailun ensimmäinen osa, Karibian merirosvot ei ole mitään tähän verrattuna. Moulinsartin linna alkaa siintää horisontissa, hienoa!
  • Rakham Punaisen aarre - jatkoa edelliseen, professori Tuhatkaunon järisyttävä esiinmarssi, James Bond on lainannut sukellusseikkailunsa Tintiltä, se on selvää
  • Seitsemän kristallipalloa - yksi parhaista, ehkä paras. Ei alle 10-vuotiaille, Rascar Capac aiheuttaa painajaisia herkimmille!
  • Auringon temppeli - jatkoa edelliseen seikkailuun, jännittävä!
  • Mustan kullan maa - Dupondtit parhaimmillaan - blob! - ja muitakin mainioita sivuhahmoja
  • Päämääränä Kuu - se ainoa oikea avaruusraketti valmistetaan tässä! Ja piirretty sentään reilusti ennen vuotta 1969
  • Tintti Kuun kamaralla - jatkoa edelliseen, hakkaa Avaruusseikkailu 2001:n, Apollo 13:n, Armageddonin ja muut sensellaiset mennen tullen
  • Tuhatkaunon tapaus - muistatko vielä kylmän sodan aikaa? Nostalgiaa!
  • Seikkailu Punaisella merellä - ensimmäinen Otavan julkaisemista Tintti-suomennoksista (joskus 70-luvun alkupuolella), ihan kiva [Huom. WSOY julkaisi kovakantisina suomennoksina jo 60-luvulla Ottokarin valtikan, Ihmeellisen tähden, "Sarviaisen" salaisuuden sekä Merirosvon aarteen (muista en ainakaan tiedä), ne ovat nykyään keräilyharvinaisuuksia, luulisin. Nimetkin on suomennettu eri tavalla, vrt. Lohikäärmevuori vs. Hobitti]
  • Tintti Tiibetissä - huima seikkailu tämäkin, Haddock ja Milou parhaimmillaan, hienoa piirrosjälkeä, hyvä albumi
  • Castafioren korut - niin, en ole tullut maininneeksikaan Milanon satakieltä. Häneen kannattaa tutustua jo aiemmissa tarinoissa, kuten Tuhatkaunon tapauksessa, ja sitten päästää tässä kunnolla riehumaan, Ah, ma nauran! Irma, koruni!
  • Lento 714 - mistäköhän Lost on saanut numeronsa Lento 815:lle... entä koko idean haaksirikosta oudolle saarelle?
  • Tintti ja picarot - tähän on hyvä lopettaa. Hergé oli jo hieman väsynyt, ehkä
  • Tintti ja aakkostaide - aivan viimeiseksi tämä (siis niiden kolmen prototintin jälkeen). Tulee ikävä Tinttiä, sniff.
  • Appendix A:
  • Tintti Haijärvellä - piirroselokuvasta muokattu albumi, jonka ulkoasu on sen mukaisesti hieman utuinen. Luettavaksi vasta kun ollaan upottu syvälle Tinttiuniversumiin.
Eipä sitten muuta kuin kipin kapin kirjaston sarjakuvaosastolle tai divariin, hätätapauksessa ehkä kirjakauppaankin, mutta sieltä tuskin saa kaikkea haluamaansa. Toivottavasti en - Brestin jyräys! - ole unohtanut mitään. Täydentäkää, jos niin on päässyt käymään tälle huonomuistiselle lotjauunolle, zapoteekille, analfabeetille, karvakorvalle, kuvainraastajalle...
 
Kaikkihan siinä olivat Tikin maukkaasti luonnehtimina. Vanhana Tintti-fanina ja kaikki edellä mainitut viimein vuosien kulessa hankkineena ilmoittaudun. Ensimmäiset Tinttini olivat Mustan kullan maa ja Tintti kuun kamaralla, molemmat olivat isäni työkaverin meille jättämiä jo ennen kouluun menoani. (Ensimmäisestä on kadonnut jo aikoja sitten etukansi ja ensimmäiset sivut ennen itse tarinaa, pitäisiköhän joskus investoida kirjan uudelleen hankintaan.) Tästä syystä ehkäpä tutuimmat ja luetuimmat itselleni, varsinkin Tintti kuun kamaralla lienee ylivoimainen suosikkini Hergén tuotannosta. Tarinahan on kerrassaan huikea. Päämääränä kuu oli hyvä taustoitus edelliseen kun sen sain käsiini, sitä paitsi siinä on kerrassaan mahtavat kohtaukset Tuhatkaunosta riepottelemassa kapteeni Haddockia: "Minä muka haihattelen!" Näistä kaksi osaisista tarinoista myös Seitsemän kristallipalloa ja Auringon temppeli ovat upea kertomus. Ehkä erittelen ajatuksiani lisää paremmalla ajalla.

Tintti ja aakkostaide oli luonnollisesti pakko hankkia ilmestyttyään. Oli kiinnostavaa nähdä miten luonnostelu ja ideointi eteni. Harmittaa myös vietävästi, ettei Hergé ehtinyt saada tarinaa valmiiksi edes ensimmäisinä luonnoksina.

Mitä tulee kritiikkiin itse Tintin hahmon tylsyydestä, en ole itse sitä kokenut mitenkään häiritsevänä. Muut hahmot ovat toki erittäin maukkaita ja paikoin suorastaan raivostuttavia, niin ehkäpä on hyvä että Tintti on tasapainoittamassa olemuksellaan kertomuksia. Tosin alkuaikojen Tintti (Neuvostojen maassa) on kyllä vielä varsin railakas hahmo.
 
Tik sanoi:
[*]Seitsemän kristallipalloa - yksi parhaista, ehkä paras. Ei alle 10-vuotiaille, Rascar Capac aiheuttaa painajaisia herkimmille!
Todellakin, pelottava näet. Kolkkokasvoinen muumio, ahdistava tunnelma ja pallosalama muistuvat yhä elävinä mieleen, vaikka viime lukukerrasta lie kymmenkunta vuotta.

Topiikin innoittamana kaivoin kaapin syvyyksistä muutamat Tintti-albumimme - melkein kaikki olen aikonaan lukenut mutta useimmat kirjastosta - ja ehkäpä voisin tutustua niihin pitkästä aikaa. Kummallista että noiden lukemisesta onkin niin turkasen kauan. Viimeksi lukiessa en tainnut edes osata oikein mielessäni sijoittaa "Seikkailun Punaisella merellä" tapahtumia maailmankartalle.

Kommentoin ehkä enemmän kun olen päivittänyt muistoja.
 
Tämän keskustelun lukaisin tuossa viime viikolla ja kun olin kaupoissa muistin Tintin, joten nappasin divarista (uuden) Faaraon Sikarit-lätyskän. Päätin siis nyt aikuisiällä tutustua Tinttiin "ihan oikeasti", lapsena niitä kyllä selailin muttei minulla ole oikein mitään kunnollisia muistikuvia lapsuuteni Tinteistä. Yksittäisiä outouksia (partaa pukkaavat Dupont/d ja Dupond/t, Haddock joka jää unetta miettien meneekö parta peiton päälle vai alle (jotain mitä itsekin kerran mietiskelin parrakkaana)) lähinnä jäänyt mieleen. Niin ja se oliko "Salaperäinen Saari" tms missä oli niitä sieniä. Ne sienet jäivät psykedeelisuudessaan mieleen.

Noh, nyt sitten tavasin Faaraon Sigaarit viikonloppuna. Täytyy sanoa että paljon ja paljon on Herge yhteen sarjakuva-albumiin tunkenut tilanteita ja paikkoja sun muuta. Kokoajan mentiin eikä missään viivytty hetkeä pidempää. Piirrostyyli oli ilahduttavan selkeää ja visuaalista, siitä pisteet. Ja kun ei mitään muistikuvia koko jutusta lapsuudesta oli kaikki sillä tavoin uutta ja ihmeellistä (?). Ainoastaan sen muistan että Rastapapoulus on pahis. Aika rikkinäinen tapaus, liikaa kaikkea.

Mutta ostan minä kyllä seuraavankin. Kiinnostaa kuitenkin onko Tintti sen puolenvuosisadan hehkutuksensa arvoinen.
 
Roark sanoi:
Noh, nyt sitten tavasin Faaraon Sigaarit viikonloppuna. Täytyy sanoa että paljon ja paljon on Herge yhteen sarjakuva-albumiin tunkenut tilanteita ja paikkoja sun muuta. Kokoajan mentiin eikä missään viivytty hetkeä pidempää. Piirrostyyli oli ilahduttavan selkeää ja visuaalista, siitä pisteet. Ja kun ei mitään muistikuvia koko jutusta lapsuudesta oli kaikki sillä tavoin uutta ja ihmeellistä (?). Ainoastaan sen muistan että Rastapapoulus on pahis. Aika rikkinäinen tapaus, liikaa kaikkea.
Jossain määrin tuohon vauhdin tuntuun varmaan vaikuttaa se, että alunperin lehtisarjakuvana julkaistu tarina oli pidempi kuin nykyinen. Se on sitten tungettu väkisin 62 sivuun, joka on Tintti-albumeiden vakiomitta. Tosin kyllähän FS:ssä vielä näkyy se varhaisten Tinttien kiertomatkailu, Sininen Lootus on jo tarinana selvästi kompaktimpi.
 
Aikoinaan luin Tinttejä isoveljeni kokoelmasta ilman lupaa. Nykyisin hän jopa antaa minun joskus lainata niitä... :grin:
Suosikkialbumini taisivat olla Sininen lootus, Seikkailu Punaisella merellä, Auringon temppeli ja Lento 714. Nykyisin en ole enää edes varma, mistä pidän eniten. Omistan aika suuren osan albumeista, yhden pienoismallin ja muutaman Tintin myös ruotsin- ja englanninkielisenä.
Kultasaksinen rapu on kuitenkin albumi, johon en ole oikein koskaan kunnolla tutustunut. Myös Tuhatkaunon tapaus on häipynyt mielestä. Ehkä olisi aika alkaa uudelleen.
Tinttejä on aina hyvä lukea... Ne ovat niin turvallisia, selkeitä ja kuitenkin selvästi kallistuneet aikuisten sarjakuviksi.
Muistan kuinka itse luin Seitsemää kristallipalloa. Silloin näin perhepiirissä surullisenkuuluisaksi tulleen unen, jossa oli Tiger Jack (mieleeni taisi vain tulla lähin intiaani, nimi Rascar Capac oli minulle liian vaikea luettavaksi) joka tuli sisään huoneeni ikkunasta... Karjuin täysin rinnoin "Apuaa, Tiger kurkkaa ikkunastaaa!"..
Isoveli-parka. Ihmettelen, miten hän on mahtanut selvitä minun omituisista oikuistani.
 
No niin, nyt on sitten ostettu ja luettu se Sininen Lootus. Selkeästi parempi kuin edellinen. Tässä ei ihan niin suuressa määrin kipitetty paikasta toiseen ja oli siihen jopa saatu hieman kiinalaisiin suuntautuneeseen rasismiinkin hieman kritiikkiä. Toisaalta siinä sitten kritiikittömästi laitettiin japanilaiset pahiksiksi (olenko ainoa joka kiinnitti huomiota oikein ruman näköisiksi piirrettyihin japanilaisiin?). Jotenkin tällä kertaa raju väkivalta kiinnitti huomioni. Tinttihän laittoi monet kerrat monta tyyppiä jopa ihan lasarettiin asti. Tekipä se yksi pahis siinä vielä seppukunkin vaikka harakiriksi vulgaaristi sen nimesivätkin. Ei jäänyt epäselväksi kenen puolelle Herge oli.

Tällä kertaa Rastapapoulus vaan ilmestyi ja sitten vaan katosi.

Kaltaistani historiafriikkiä Tinttien wanha-maailma kyllä viehättää.
 
Ikiaikainen suosikkini Tintti; selkeälinjainen ja yksityiskohtainen piirrostekniikka, sekä pyrkimys teknisten yksityiskohtien oikeellisuuteen on aina kutkuttanut pientä sisäistä insinööriäni näissä tarinoissa.

Suosittelen itsekin ehdottomasti lukemaan albumit järjestyksessä; itse aikoinani aloin lukea näitä satunnaisessa järjestyksessä (hyvin kauan sitten) ja se aiheutti tiettyä hämmennystä hahmoissa ja tarinoissakin.
Ehdottomasti jatkotarinat Faaraon sikarit & Sininen Lootus, Yksisarvisen salaisuus & Rakham Punaisen aarre, sekä Päämääränä Kuu & Tintti Kuun kamaralla pitää lukea oikeassa järjestyksessä.

Tik jo tuossa ylempänä kokolailla tyhjentävästi kertoi itse albumeista, joten josko jokusen sanan itse taiteilija Hergéstä (tämä menee kyllä ulkomuistista, mutta tietäväisemmät korjatkoot):
Hergé (Georges Remi) aloitti työuransa katolisen lehden palveluksessa. Kyseisen lehden nuorisopainokseen pyydettiin Hergéä tekemään sarjakuva; näin syntyi Tintti.
Tintin ulkomuodon esikuvana oli Hergén veli ja Sininen Lootus & Tintti Tiibetissä tarinoiden Tsangilla oli myös todellinen esikuva; kiinalainen opiskelija, joka oli antanut taustatietoja Kiinasta ja sen kulttuurista Hergélle Siniseen Lootukseen. Tarinoista osa on tehty sodan aikana miehitetyssä Belgiassa, tästä johtuen tarinat joutuivan natsisensuurin kohteeksi ja ainakin, oliko Mustan kullan maa, hyllytettiin tämän johdosta.

Hergéä on syytetty kolonialismista, natsimielisyydestä, piilohomoeroottisuudesta (tarinoissahan vehdataan harvinaisen vähän naisten kanssa pl. La Castafiore versus Haddock ja kaikki päähahmot ovat miehiä).

Todellisuudessa tarinoissa päällimmäisenä mielestäni loistaa pasifismi. Osittain myös piikitellään suurvaltojen kilpavarustelulle ja suuryritysten (kotimaidensa suosiollisella hyväksynnällä) politiikalle kolmannen maailman valtioissa.
 
Luin Särkyneen Korvan (tästähän tulee tämmöinen suorastaan Blogimainen!). Oikeastaan oikein viihdyttävä. Eikä tällä kertaa oltu aivan niin hemmetin väkivaltaisia kuin viimeksi (tai lähinnä väkivalta keskittyi tällä kertaa hakkaamisen sijaan ammuskeluun ja räjähdyksiin).

Jotenkin siellä viidakossa käynti jäi hieman irralliseksi ja juoni muutenkin meni vähän pliirumpläärymiksi, eli ei pysynyt ihan rautaisesti kasassa. Esimerkiksi minulle jäi vähän epäselväksi että miten se patsas päätyi sille vikalle ukkelille ennen kuin hajosi...
 
Tintti on tosi hyvä! Erityisesti tykkään "Tintti ja Kultasaksinen rapu" - almbumista. Myös kaikki muut (paitsi Tintti haijärvellä) on hyviä. Jotkut Tinteistä ovat oikeasti jänniä ja olen lukenut melkein kaikki. Jos vaan ne puuttuvat annettaisiin niin kyllä lukisin.. :grin:

Tintti piirretistä en tykkää yhtään. :x Ne on jotenkin ärsyttäviä, varsinkin Tintin ääni.

Suosikkihahmoni Tintissä ovat Kapteeni Haddock (varsinkin vihaisena ja/tai professori Tuhatkaunon kanssa keskustellessa) ja Dupont & Dupond :D
 
Tavallaan kuuluisi (jonain päivänä ainakin) Elokuvateatterin puolelle, mutta...
Kais Tintti-fanit olette tietoisia, että Spielberg on ohjaamassa uuttaTintti-elokuvaa jossa näyttelee Andy "Klonkku" Serkis (ja PJ:kin on on tuottajatiimissä)?
 
Roark sanoi:
Luin Särkyneen Korvan (tästähän tulee tämmöinen suorastaan Blogimainen!). Oikeastaan oikein viihdyttävä. Eikä tällä kertaa oltu aivan niin hemmetin väkivaltaisia kuin viimeksi (tai lähinnä väkivalta keskittyi tällä kertaa hakkaamisen sijaan ammuskeluun ja räjähdyksiin).
Toisaalta Särkyneessä Korvassa taitaa tulla milteipä enemmän kuolonuhreja kuin missään muussa Tintissä. Sikäli aika rankkaa kamaa.
 
Ereinion sanoi:
Roark sanoi:
Eikä tällä kertaa oltu aivan niin hemmetin väkivaltaisia kuin viimeksi (tai lähinnä väkivalta keskittyi tällä kertaa hakkaamisen sijaan ammuskeluun ja räjähdyksiin).
Toisaalta Särkyneessä Korvassa taitaa tulla milteipä enemmän kuolonuhreja kuin missään muussa Tintissä. Sikäli aika rankkaa kamaa.

Mielenkiintoinen juttu. Itse tiedän miltä lyönti tuntuu (suuntaan ja toiseen) joten kun ihmistä lyödään yleensä pidän juttua aika pahana. Toisaalta graafisena väkivaltana pieni possaus pyssystä ja maahan lyyhistyvä ei verta ympäriinsä roiskiva henkilö ei ole läheskään niin "henkilökohtaista" ja siten niin helposti (minulle) samaistuttavaa. En nyt enää yhtään muista miten siinä ihmisiä kuoli. Mielenkiintoista kuinka välinpitämättömästi sitä suhtautuu satunnaisiin viihdekuolemiin...
 
Nopeasti läpikatsomalla laskin kolme hahmoa menettämässä henkensä: ensimmäinen pommin räjähdettyä sylissään (todennäköinen hengenmenetys) ja kaksi seuraavaa hukkui (ja piirroksessa heitä jo pirut vetivät helvettiin).
Muita kuolonuhreja en löytänyt, vaikka Tintti monesti selvisikin hilkulla. Sotatilahan tuolla kylläkin julistettiin, muttei mitään sotimista näytetty.
 
Minäkin olen tutustunut Tintteihin alunperin isän vanhojen sarjakuva albumien kautta. Tietynlaista nostalgiaa siis liittyy niihin muutamiin, jotka tuli pienenä luettua yhä uudestaan ja uudestaan. Pitäisi ihan ottaa ja lukea kaikki taas läpi ja ehkä ymmärtää niitä vähän paremmin ;)

Mulla on kaikki muut paitsi Neuvostojen maassa, Faaraon sikarit, Kuun kamaralla ja Salaperäinen tähti. Ja ärsyttävää kyllä, kaksi Mustan saaren salaisuutta.
Osa näistä on jostain seitkytluvulta niitä, joissa sisäkannet on sinisellä niitä tauluja ja sit on muutama uudempi valkosilla. Nyt vaan ärsyttää että pitäis noi viis puuttuvaa ostaa sellaisina uusina kovakantisina versioina.

Taidankin tulla uudemman kerran kommentoimaan, kunhan olen saanut nuo taas luettua. Neuvostojen maassa en ole ikinä lukenut, koska pienenä kuvittelin että se oli joku aidoista tehty halpisversio :D
 
Ylös